Pertunmaan Maanpuolustusnaiset ry

Pertunmaan Maanpuolustusnaiset ry

Pertunmaan Maanpuolustusnaiset ry on puolueisiin sitoutumaton naisten vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö, joka toimii Maanpuolustusnaisten Liitto ry:n alaisena. Yhdistyksen tavoitteena on lisätä naisten maanpuolustustahdon, -tiedon ja –taidon lisääminen sekä henkisen ja fyysisen kunnon vahvistaminen, naisten toimintavalmiuden turvaaminen kriisi- ja poikkeusolojen varalta sekä kokonaismaanpuolustuksen edistäminen kehittäessä maamme puolustusjärjestelmää.

Koulutusia järjestävät Naisten Valmiusliitto (NVL) ja Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK). Kursseille voi hakeutua heidän verkkosivuiltaan.

Pertunmaan Reservinaliupseerit ry:n naisosasto perustettiin 10.2.1988 Suur-Savon XXXIII Maanpuolustuspäivien 14.-16.7.1988 juhlatoimikunnan jäseneksi ja muonituksen järjestäjäksi. Vuonna 1996  naisosato  liittyi Suomen Naisten Maanpuolustusjärjestö ry:n (SNMJ) jäseneksi ja nimeksi tuli Pertunmaan osasto ry. Nimi muuttui uudestaan 30.6.2005 Pertunmaan maanpuolustusnaiset ry:ksi liityttäessä Maanpuolustusnaisten Liitto ry:n.

Jäseniä yhdistyksessä on nykyisin 16 henkilöä. Yhdistyksen toiminnassa kokoonnumme myös erilaisten aiheiden ja retkien parissa mm. kulttuuri- ja luontokohteisiin. Toivomme saavamme nuorta energistä voimaa mukaan.

Yhdistyksen partio nimeltään Pertut ovat osallistuneet valtakunnallisille Jotoksille vuosina 1991-2006, 2008-2013. Nastakursseilla meillä on ollut osallistujia ilmapuolustus-, maasto-, muonitus-, kanttiinitoiminta maastossa-, kuljetus-, naapurustosta turvallisuutta-, paloturvallisuus-kyberturvallisuus- ja sähköttä -kursseilla. Osallistumme myös liiton järjestämään Kimpassa -liikuntakampanjaan vuosittain. Välillä menestyksekkäästikin. Lisäksi meillä on omia pieniä kisailuja yhdessä Pertunmaan Reservialiupseeri ry:n kanssa. Yhdistyksemme on osallistunut Pertunmaan Reservialiupseerit ry:n lipun rahoitukseen.

Yhdistys on järjestänyt perinteisesti kahvitukset Kaatuneiden muistopäivinä, puolustusvoimien lippujuhlapäivinä ja kutsuntojen kahvitukset joka toinen vuosi. Lisäksi olemme järjestäneet kahdet sankarivainajien siunaustilaisuuden kahvitukset.

Yhteystiedot:
Pertunmaan Maanpuolustusnaiset ry
Tarja Kurkinen
040 1577 562
tarjaku(at)gmail.com

Kuulumisia

Pertunmaan maanpuolustusnaiset ry:n syyskokous 25.11.2022

Pertunmaan maanpuolustusnaiset ry:n syyskokous 25.11.2022

Kuortin kartanon kauniissa miljöössä vietimme syyskokouksen ja nautimme maukkaan jouluaterian. Uuteen hallitukseen, joka aloittaa toimintansa vuoden 2023 alusta valittiin seuraavat: puheenjohtaja Tarja Kurkinen, varapuheenjohtaja Raija Tolonen ja hallituksen muina...

Etelä-Savon piirin syyskokous 25.10.2022

Etelä-Savon piirin syyskokous 25.10.2022

Maanpuolustusnaisten Etelä-Savon piiri vietti 30-vuotisjuhlaa syyskokouksen yhteydessä, kokousta ja herkuttelua. Paikalla oli runsaasti edustajia kaikista yhdistyksistä. Koulutusvastavaa Sirkka Juusonen oli iloinen saadessaan jakaa peräti 10 peruskoulutus- merkkiä ja...

Viimeinen kimppaliikunta 21.10.2022

Viimeinen kimppaliikunta 21.10.2022

Pertunmaan maanpuolustunaiset viettivät viimeistä kimppaliikuntapäivää Kuortin vanhalla pururadalla ja laavulla. Pururadan ympäristöön on maalattu Lumikki ja seitsämän kääpiötä, niitä etsittiin kävelykierroksella. Ihan kaikkia ei löydetty. Kaksi jäi vielä piiloon....

Share This