Valtakunnallinen paraati

Päiväys ja aika
04.06.2022
8:00 - 15:00

Tapahtumapaikka
Senaatintori

Valtakunnallinen paraati

Puolustusvoimien lippupäivän juhlan valtakunnallinen paraati järjestetään 4.6.2022 Helsingissä. Maanpuolustusnaisten Liitolla on paraatissa oma marssiosasto, johon kaikki täysi-ikäiset maanpuolustusnaiset ovat tervetulleita marssimaan.
Paraatiin osallistuminen edellyttää normaalia peruskuntoa ja kykyä kävellä tahdissa marssiosaston mukana sovittua reittiä pitkin. Aikaisempaa kokemusta ei vaadita, sillä ennen paraatia osallistujat pääsevät harjoittelemaan toimintaa paraatiosastona.
Paraatiin pukeudutaan mustaan pitkähihaiseen jakkuun, mustiin housuihin ja valkoiseen paitaan. Asun kanssa käytetään mustia sukkia, mustia kenkiä ja mustia käsineitä. Kengiksi tulee valita sellaiset, joilla on hyvä kävellä asfaltoidulla reitillä. MNL jakaa jokaiselle osallistujalle liiton huivin.

Paraatijoukkojen virallinen harjoitus on 3.6. Santahaminassa. Yhteisharjoitukseen on velvoitettuja osallistumaan marssiosaston vastuuhenkilöt: johtaja, lipunkantaja ja airuet, muille tilaisuus on vapaaehtoinen. Paraatiin osallistuville järjestetään virallisen harjoituksen lisäksi vapaaehtoisia harjoittelumahdollisuuksia iltaisin ja/tai viikonloppuisin.Ilmoittaudu mukaan MPK:n koulkoostuu 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan valtakunnalliseen paraatiin osallistumista Maanpuolustusnaisten osastona ja sitä edeltävästä marssiharjoittelusta.

Paraatipäivän ohjelmasta, muista huomioitavista yksityiskohdista ja harjoittelumahdollisuuksista lähetetään ilmoittautuneille erillinen tiedote.

Tule mukaan marssimaan – ilmoittaudu MPK:n koulutuskalenterissa: Maanpuolustusnaisten marssiosasto.


Sijainti kartalla:

Kartta latautuu...
Share This