Vaasan Maanpuolustusnaiset Lapualla

19.4.2024

Vaasan Maanpuolustusnaiset kävivät 13.4.2024 Lapualla tutustumassa Kosolan taloon ja Lapuan Paukkuun. Kosolan talolla saimme kuulla mielenkiintoisen esityksen, jonka aiheena oli isänmaan kuohuvat vuodet. Saimme kuulla Suomen itsenäistymistä edeltävistä ajoista, jolloin Kosolan talo toimi jääkärietappina ja asekätkentäpaikkana. Itsenäisyyden alkuvuosina se oli Lapuanliikkeen myötä kaikkien aikalaisten tuntema kiintopiste valtakunnan poliittisella kartalla. Meille kerrottiin millainen mies oli talon tunnetuin asukas, Vihtori Kosola, ja millaista elämää Vihtori ja hänen vaimonsa Eelin elivät Kosolassa. 

Esityksen ja ruokailun jälkeen siirryimme Lapuan Paukkuun. Lauantaina oli tasan 48 vuotta Lapuan patruunatehtaan suuronnettomuudesta, jossa kuoli 40 henkilöä ja loukkaantui 60. Yhdellä museon seinistä oli koskettava kuva hautajaisista. Onnettomuus on yksi Suomen rauhanajan historian tuhoisimmista onnettomuuksista. Onnettomuudesta tehtyä elokuvaa Lapua 1976 oli meidänkin porukasta moni käynyt katsomassa.

Kosolan talossa ruokailua odottamassa.

Lapuan Paukussa kappelin edessä. Kappelissa on kynttiläteline 40:lle kynttilälle.

Tämä kone lataamossa aiheutti Lapuan suuronnettomuuden.

Leimauslaite on laitettu näyttämään samaa aikaa jolloin onnettomuus tapahtui.

Kuvat: Helena Hakko

Uutiset

Topakasti 5-vuotias!

Lauantaina 6.4.2024 vietettiin Keski-Pohjanmaan Maanpuolustusnaiset ry:n 5-vuotisjuhlaa Lohtajalla. Juhla alkoi seppeleen laskulla sankarivainajien muistomerkille, jonka jälkeen siirryttiin Casa Lohtajan tiloihin juhlimaan. Maanpuolustusnaisten Liiton terveiset...

Share This