Vantaan Maanpuolustusnaiset ry

Vantaan Maanpuolustusnaiset ry

Vantaan Maanpuolustusnaiset ry on aktiivinen ja isänmaallinen naisten yhdistys, jossa toimitaan
yhdessä maanpuolustuksen, varautumisen ja yhteiskunnan turvallisuuden hyväksi.

Seuraamme aikaamme ja haluamme varautua tulevaisuuteen. Kehitämme jäsentemme valmiuksia
toimia yhteiskuntavastuullisesti erilaisissa arjen ja poikkeusolojen turvallisuutta varmistavissa
tehtävissä.

Vantaan Maanpuolustusnaiset ry kuuluu Maanpuolustusnaisten Liitto ry:een, joka on itsenäinen,
puolueisiin sitoutumaton vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö.

Yhdistyksemme toiminta keskittyy Vantaan alueelle. Kokoonnumme erilaisten tapahtumien,
koulutusten, retkien ja vierailujen merkeissä. Tilaisuuksien aiheina voivat olla esimerkiksi
kokonaismaanpuolustus, arjen turvallisuus, kriisivarautuminen, hyvinvointi, oman toimintakyvyn
ylläpito tai kulttuuri.

Kokoonnumme pääsääntöisesti kuukausittain kuukauden toisena tiistaina kesätaukoa lukuun
ottamatta. Ajankohtaiset tapahtumat ja kokoontumispaikat löytyvät nettisivuiltamme ja
jäsenviesteistä.

Yhdistyksen jäsenenä pääsee mukaan myös sellaisiin vierailuihin ja tapahtumiin, joihin ei
välttämättä muuten olisi mahdollisuutta osallistua. Toimintamme tarjoaa mahdollisuuden oppia
uutta, kehittää omia taitoja ja löytää samanhenkistä seuraa.

Teemme tiivistä yhteistyötä Vantaan muiden maanpuolustusjärjestöjen kanssa muun muassa
järjestämällä vuosittain Vantaan itsenäisyyspäivän juhlan kaupungin kumppanina.

Koulutamme itseämme kriisi- ja poikkeusolojen varalta sekä muihin vapaaehtoistehtäviin
pääasiassa Naisten Valmiusliiton ja Maanpuolustuskoulutuksen kursseilla ja harjoituksissa.
Toimimme myös esimerkiksi kurssinjohtajina, kouluttajina, harjoitusten päällikköinä ja työntekijöinä,
mikä vahvistaa valmiuksiamme kantaa vastuuta yhteiskunnan turvallisuudesta.

Yhdistyksessämme ei ole jäsenvaatimuksia eikä sitoutumisvelvoitteita. Olemme taustoiltamme
erilaisia, mutta meitä yhdistää kiinnostus maanpuolustukseen, varautumiseen ja yhteiskunnan
kokonaisturvallisuuteen. Kunnioitamme perinteitä, toimimme nykyajassa, opimme uutta ja meillä on
positiivinen tekemisen meininki.

Tervetuloa mukaan Vantaan Maanpuolustusnaisten toimintaan!

Vantaan Maanpuolustusnaiset ry
Puheenjohtaja Nina Leitsamo
p. 050 5872101
[email protected]

Jäsensihteeri Tuulimarja Myllymäki
p. 040 7443972
[email protected]

 

 

Tulevat tapahtumat

Ei tapahtumia

Kuulumisia

Vantaan MN:  Kesäkuun jäsenilta – kevätkauden päätös

Vantaan MN: Kesäkuun jäsenilta – kevätkauden päätös

Nyt on aika kokoontua vielä kerran ennen kesätaukoa ja viettää mukava ilta yhdessä. Kesäkuun jäsenilta – kevätkauden päätös tiistaina 09.06. klo 18.00. Kevätkauden viimeisessä jäsenillassa jatkamme jo perinteeksi muodostunutta peli-iltaa. Luvassa on rentoa...

Vantaan MN: Vierailu Eduskuntaan

Vantaan MN: Vierailu Eduskuntaan

Kävimme vierailulla eduskunnassa Susanne Päivärinnan kutsusta keskustelemassa naisten roolista kokonaisturvallisuudessa ja varautumisessa. Saimme kuulla ajankohtaista tilannekuvaa turvallisuudesta sekä kiinnostavia “sisäpiirin” näkökulmia Eurooppa-politiikkaan –...

Vantaan MN: Vierailu Vantaan Energian Jätevoimalaan

Vantaan MN: Vierailu Vantaan Energian Jätevoimalaan

Ryhmä Vantaan Maanpuolustusnaisia kävi tutustumassa Vantaan Energian Jätevoimalaan. Sloganilla “Taito tehdä vähemmästä enemmän”-toimiva kiertotalousenergialaitos piti meille loistavan tietoiskun voimalan toiminnasta, kierrätyksestä, energiasta ja sen saamisesta....

Share This