MNL Lapin Piiri ry
kokoaa yhteen Lapin maanpuolustusnaiset
Piiri esittelyssä
Tervetuloa Lapin maanpuolustusnaisten toimintaan!
Maanpuolustusnaisten Lapin Piiri aloitti toimintansa vuonna 1990 nimellä Suomen Reservin Upseerien Naisten Liiton Lapin Piiri. Maanpuolustusnaisten Liiton Lapin piiri toimii jäsenyhdistystensä yhdyssiteenä, neuvoa-antavana tahona ja edustaa alueen näkemystä yhteistyöryhmissä valtakunnallisessa järjestössä. Me maanpuolustusnaisissa edistämme naisten maanpuolustus-tahdon, -tiedon ja taitojen lisäämistä sekä henkisen ja fyysisen kunnon vahvistamista. Kannustamme naisia kouluttautumaan arjen turvallisuuteen sekä kriisi- ja poikkeusolojen tehtäviin.
Lapissa on MNL piireistä pisin kansainvälinen maaraja Ruotsin, Norjan ja Venäjän kanssa ja se on myös Suomen laajin piiri kattaen n. 30 % koko maan pinta-alasta. Tämä on alueella leimaavaa paikallisyhteistyössä ja toimintaan osallistumisessa. Välimatkat ovat pitkiä, varsinkin Etelä-Suomeen, joten toimintaan osallistujalle maiseman- ja kulttuurinvaihdokset tulevat tutuksi pohjoisessa. Mutta sole mikhän! Arvostamme kovasti tapaamisia kasvokkain ja erityisesti myös digitaalisia mahdollisuuksia yhteydenpitoon.
Monipuolinen toimintamme tarjoaa täten laajan valikoiman erilaisia kursseja ja koulutuksia. Kannustamme naisia osallistumaan myös liiton järjestämään toimintaan, joista tarkempaa tietoa löydät Maanpuolustusnaisten MNL:n kalenterista. Lapin maan-puolustusnaisilla on läheiset yhteistyösuhteet Maanpuolustuskoulutus MPK:hon, Naisten Valmiusliiton jäsenjärjestöihin ja muihin niin paikallisiin kuin kansainvälisiin toimijoihin. Koulutus- ja kurssitarjontaan voit tutustua ja ilmoittautua MPK:n kalenterista ja Naisten valmiusliiton kalenterista. Vieraile myös Ilmavoimien ja Lapin lennoston tapahtumissa.
Lapin alueella maanpuolustusnaiset ovat jäseninä paikallisissa yhdistyksissä, joita toimii alueellamme kolme:
- Keminmaan Maanpuolustusnaiset ry
- Kittilän Naisten Maanpuolustusyhdistys ry
- Napapiirin Maanpuolustusnaiset ry
- Tornionlaakson Maanpuolustusnaiset ry
Tervetuloa mukaan!
Lapin piirin puheenjohtaja
Leena Ruosteinen
Tule mukaan
Tuoreimmat uutiset
Tornionlaakson Maanpuolustusnaiset ry infotilaisuus 15.6.2026
Meillä oli uuden yhdistyksemme infotilaisuus 15.6.2.2026 Nuorisotalo Aaltosessa Torniossa. Mukana tilaisuudessa oli esittäytymässä myös Naisten Valmiusliitto.
Tornionlaakson Maanpuolustusnaiset ry mukana Kaakamon kylätapahtumassa
Tornionlaakson Maanpuolustusnaiset ry oli mukana Tornion Kaakamon aurinkoisessa kylätapahtumassa lauantaina 13.6.2026 Kaakamo on noin tuhannen asukkaan vireä ja aktiivinen kyläyhteisö Perämeren rannikolla, Tornion eteläosassa. Kaakamon Kylätoimintayhdistys ry on oiva...
Napapiirin maanpuolustusnaiset Hätäensiapu-kurssilla
Lauantaina 16.5.2026 Napapiirin maanpuolustusnaiset kokoontuivat Hätäensiapu-kurssille. Kurssista oli tiedotettu kaikille jäsenille, yhdeksän naista pääsi osallistumaan koulutukseen. Kurssi oli monipuolinen ja monista asioista ehdittiin käydä myös keskustelua. Kaikki...








