Keminmaan Maanpuolustusnaiset ry

Keminmaan Maanpuolustusnaiset ry

Keminmaan Maanpuolustusnaiset ry on perustettu 30 vuotta sitten lokakuussa vuonna 1995. Aiemmin yhdistys toimi nimellä Keminmaan Reserviupseerien naiset ja aliupseerien naiset. Olemme pieni, mutta aktiivinen joukko maanpuolustushenkisiä, eri-ikäisiä naisia.

Vaalimme Lotta-, pikkulotta- sekä veteraaniperinnetyötä. Kannustamme naisia ja tyttöjä osallistumaan ja kouluttautumaan maanpuolustushenkiseen työhön ja arjen varautumiseen poikkeusoloissa.  Lisäksi haluamme vahvistaa jäsenten henkistä ja fyysistä kuntoa.

Yhdistyksen arvoihin kuuluu Isänmaan rakkaus – Yhdessä ilolla – Osaava toimija

Toimintaamme

  • Naisten maanpuolustustahdon, -taidon ja -tiedon lisääminen
  • Henkisen ja fyysisen kunnon vahvistaminen
  • Naisten toimintavalmiuksien turvaaminen kriisi- ja poikkeusolojen varalta
  • Kokonaismaanpuolustuksen edistäminen
  • Vapaaehtoistyön perinteiden vaaliminen

Toiminta-aluettamme on Kemi, Keminmaa, Simo ja Tornio. Yhdistyksemme pääpaikka on Keminmaassa ja kokoonnumme kunnanvirastolla. 

Toivotamme kaikki maanpuolustustyöstä kiinnostuneet mukaan joukkoomme. Ota yhteyttä!

Keminmaan Maanpuolustusnaiset ry
Jonna Nevalainen
puheenjohtaja
[email protected]

Tulevat tapahtumat

PikkuNASTA Tokka 2026 Ivalossa 25. - 27.9.2026 - Ilmoittaudu 3.8.26 alkaen!

Kuulumisia

MNL Lapin piiri – Lotta-patsaan paljastusjuhla Limingassa 12.5.2026.

MNL Lapin piiri – Lotta-patsaan paljastusjuhla Limingassa 12.5.2026.

MNL Lapin piirin edustus vei kaikkien Lapin Maanpuolustusnaisten tervehdyksen Pohjois-Suomen ensimmäisen Lotta-patsaan paljastus- ja kutsuvierastilaisuuteen Limingassa tiistaina 12.5.2026. “Liminkaan nouseva Lotta-patsas kunnioittaa Pohjois-Suomessa toimineita lottia...

Tunnelmia Liittopäiviltä – Lapin edustus Kokkolassa 18.-19.4.2026

Tunnelmia Liittopäiviltä – Lapin edustus Kokkolassa 18.-19.4.2026

Keväinen Kokkola ihastutti liittopäivillä Kaikkien Maanpuolustusnaisten yhteiset liittopäivät järjestettiin Kokkolassa 18.-19.4.2026. Tarjolla oli mm. kiinnostavia alustuksia, hienoja esityksiä, ulkoilua merenrannalla luontoreiteillä, hyvää ruokaa ja ennen kaikkea...

Share This