Veejjakaja-jotos 16.–17.5.2026 Pieksämäellä

23.2.2026

Tapahtumainfo järjestelyistä 

Päivitetty 17.6.2026

Veejjakaja-jotos 16.-17.5.2026
Jotokselle oli saapunut 60 joukkuetta eri puolilta Suomea. Veejjakaja-jotoksen paras joukkue oli pisteen erolla Mäntyharjun Maanpuolustusnaisten joukkue
Unelmat. Toiseksi tuli Ei pöllömmät pöllöt Savonlinnasta. Kolmas joukkue oli tarkastuslaskennan jälkeen Sisu-Siskot Jyväskylästä. Neljäs oli Sulavat Ilvekset Nummelasta. Lauantaipäivän sade toi järjestäjille runsaasti päänvaivaa. Joukkueita sade ei suuremmin haitannut. Jotokselle oltiin hyvin valmistauduttu ja se näkyi joukkueiden yhtenäisissä asusteissa, lauluissa, huudoissa ja iloisessa tekemisen otteessa. Tapahtuman järjestelyistä ja tuloksista kerrotaan verkkosivuilla jotoksen tapahtumat sekä veejjakaja-jotokseksen Facebook -sivuilla.

Jotos järjestettiin Partaharjukeskuksessa, osoitteessa Partaharjuntie 361, Partaharju
Veejjakaja-jotoksen järjesti Maanpuolustusnaisten Liiton Etelä-Savon piiri 16.-17.5.2026 Pieksämäellä. Jotoksen käytännön järjestelyt hoiti Pieksämäen Seudun Maanpuolustusnaiset ry yhdessä Pieksämäen maanpuolustusjärjestöjen kanssa. Paikallisten henkilöiden lisäksi tapahtumaviikonlopun järjestelyissä oli aktiivisia toimijoita ja maanpuolustusnaisia Savonlinnasta.

Joukkue perinnerastilla, rastihenkilö ottaa kellosta aikaa

Kuvassa joukkue on saapunut Pehtoorin perinne-esineiden tunnistusrastille. Rastihenkilö on antanut joukkueelle tehtävän ja aikaa tehtävän suorittamiseen on viisi minuuttia.
Kuvakorteista piti valita oikeat kortit kysytyille nimille.

VeejjakajaJotos 2026 osallistujat (joukkueet)

Jotokselle voitiin ottaa 60 joukkuetta – tämä määrä täyttyi 30.3. 

VeejjakajaJotos 2026 Toimijat ja jotoksen suunnittelupalaveri 7.5.2026

Veejjakaja-jotos: toimijat koulutukseen ilmoittautuivat kaikki ne henkilöt jotka toimivat Veejjakaja-jotoksen järjestelytehtävissä tehtävissä, kuten rasteiila, huoltoapuna, toimistohenkilönä, liikenteenohjaajina tms muissa myöhemmin määräytyvissä tehtävissä. MPK järjesti toimijoille erillisen jotoksen viimeistelypalaverin 7.5.2026 klo 17.   

VeejjakajaJotos 2026 Maastomuonitus -kurssi

MPK:n maastomuonituskurssin kuva

Veejjajakaja-jotoksen osallistujat muonittaa MPK:n erillinen maastomuonituskurssi. Koulutus käynnistyi perjantaina 15.5. ja päättyi sunnuntaina 17.5.  

Veejjakaja-jotos FB:ssa: #veejjakajajotos

Tervetuloa seuraamaan 16.-17.5.2026 Pieksämäen Partaharjussa järjestettävään Maanpuolustusnaisten Veejjakaja-jotoksen esittelyä ja kuinka tapahtuma toteutui.

  • Veejjakaja-jotostapahtuman esittely
    Kuvakeromuksena millaisia tehtävärasteja vuosien aikana jotosten järjestäjät ovat keksineet.
  • Kuinka mukaan jotokselle, kunto, ikä jotoksen osallistujilla
    Joukueen kokoaminen, nimi jotokselle, ilmoittautuminen ja MPK
  • Jotoksen järjestelyt Pieksämäellä, henkilöt, paikka ja jotoksen ohjelma
  • Kuinka joukkue valmistautuu jotokselle. Joukkueet saavat ennakkotiedotteen jotokselle tulosta sekä tapahtumapaikalla jotoksen käsiohjelman.
  • Tervetuloa jotokselle, tunnelmia Partaharjusta
  • Jotoksella koettua ja seuraava jotos

Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille!

Uutiset

Maanpuolustustapahtuma Mäntyharjulla 13.6.2026

Osallistuimme tapahtumaan NVL Etelä-Savon alueneuvottelukunnan ja muiden sen jäsenjärjestöjen kanssa. Mukavasti saimme esiteltyä liittoa ja yhdistysten toimintaa. Puolustusministerikin vieraili ja keskusteli kanssamme.

Piirin kevätkokous 7.3.2026

Pidimme piirin kevätkokouksen Savonlinnan kaupungintalolla, kiitos savonlinnalaiset hienoista järjestelyistä! Kokoukseen osallistui runsaasti jäseniä kaikista piirin 4 yhdistyksestä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Sirkka Nousiainen ja sihteerinä Aija Torniainen....

Syyskokous 22.11.2025 Pertunmaalla

Pertunmaan yhdistyksen jäsenet kokoontuivat syyskokoukseen Kuortin kartanoon. Kokouksessa käsiteltiin isoja asioita, päätettiin yhdistyksen purkamiseen liittyvistä asioita ja sovittiin päättymispäiväksi 30.12.2025. Monenlaista aktiivista toimintaa ja tekemistä on...

Liiton vuosikokous 22.11.2025 Tampereella

Etelä-Savon piiristä ja yhdistyksistä oli hyvä edustus Liiton vuosikokouksessa Tampereella. Sijoitumme jälleen kolmansiksi piirien kannustuskisassa, hyvä me! Kiitos siitä kuuluu meidän piirin aktiivisille yhdistyksille ja jäsenille, yhdessä olemme enemmän! Liiton...

Piirin syyskokous 20.10.2025

MNL Etelä-Savon Piiri ry:n syyskokous pidettiin Juvalla Idänportin Helmessä. Paikalla oli lähes 30 jäsentä ja edustettuna oli kaikki piirin yhdistykset. Piirin puheenjohtajana jatkaa Anu Metsäkallio ja varapuheenjohtajana Eeva Vauhkonen. Iloksemme liiton...

Wanaja-jotos Hämeenlinna 16.-18.5.2025

Eteläsavolaiset menestyivät liiton Wanaja-jotoksella. On hienoa nähdä miten reippaita, osaavia ja taitavia maanpuolustusnaisia meiltä löytyy! Savonlinnan Linnattaret sijoittui jälleen 2. sijalle ja Mikkelin Savon siskot partio hienosti perään 3.sijalle. Menestystä...

Piirin kevätkokous 15.3.2025 Pieksämäellä

Etelä-Savon piirin kevätkokous pidettiin 15.3. Kartanomajoitus Sofia & Angeliquessa Pieksämäellä. Tulokahvien jälkeen Asko Hankilanoja kertoi meille erittäin mielenkiintoisesta kartanon historiasta 1850 -luvulta alkaen tähän päivään. Lottiakin oli sodan aikana...

Piirin syyskokous 24.10.2024 Juvalla

MNL Etelä-Savon Piiri ry:n syyskokous pidettiin Juvalla. Paikalla oli lähes 30 jäsentä ja edustettuna oli kaikki piirin yhdistykset. Piirin puheenjohtajana jatkaa Anu Metsäkallio ja varapuheenjohtajaksi valittiin Eeva Vauhkonen Pieksämäen Seudun Maanpuolustusnaisista....

Pieksämäen yhdistyksen 70-vuotisjuhla ja lipun naulaus 12.10.2024

Pieksämäen Seudun Maanpuolustusnaiset ry:n 70-vuotisjuhla 12.10.2024 oli merkittävä tilaisuus, joka juhlisti pitkää ja arvokasta historiaa. Juhlaa edelsi uuden lipun naulaus- ja siunaustilaisuus, jossa piispa Mari Parkkinen siunasi lipun. Lipun naulaukseen osallistui...

Share This