Ihanan kesäisenä keskiviikkoiltana helsinkiläisiä maanpuolustusnaisia oli kuuntelemassa Kallio-Kuninkalan Leonora – salissa Järvenpäässä konserttia, joka oli upea kooste suomalaista ja ranskalaista musiikkia Sibeliuksesta Merikantoon ja Poulencistä Raveliin.
Konsertin lomassa kuulimme Martti Paloheimon esitelmän jääkärieversti Olli Paloheimosta.
Konsertin olivat yhdessä järjestäneet Kaartin soittokunta sekä Leonora ja Yrjö Paloheimon säätiö.
Konsertin tuotto lahjoitetaan Sibelius-Akatemian sotilasmusiikkikoulutuksen stipendirahastoon.
Illan lopuksi kuulimme Jean Sibeliuksen Jääkärien marssin, jonka myötä monivivahteinen musiikki-ilta päättyi aplodeihin.
Kuva 1: Puolustusvoimat/Juho Seppälä
Kuvat 2 ja 3: Pirjo Heiskanen