Jyväskylän Maanpuolustusnaiset ry:n syyskokous pidettiin 10.10.2024 Veteraanitalolla, Jyväskylän Taulumäellä.
Syyskokousta edelsi kahvitilaisuus ja asiantuntijapuheenvuoro, jonka piti Keski-Suomen Maanpuolustaja -lehden tuore päätoimittaja Pauliina Ylitalo. Hänen puheensa aiheena oli ”Naiset puolustavat Suomea – Talvi- ja jatkosodan esimerkki haastaa: mitä me voimme tehdä?” Luento herätti paljon keskustelua ja johdatti meidät sodan ajan naisten kertomusten kautta kohti nykypäivää ja nuorempien naisten mukanapitämistä osana maanpuolustushenkeä.

Pauliina Ylitalo aloittelemassa omaa puheenvuoroaan.
Mervi Hännikäisen palkitseminen
Yhdistyksen pidempiaikainen jäsen ja yhdistyksen hallituksessa aktiivisesti viimeiset neljä vuotta toiminut Mervi Hännikäinen palkittiin kokouksen yhteydessä Maanpuolustusnaisten Liiton pronssisella ansiomitalilla. MNL ry:n pronssinen ansiomitali voidaan myöntää henkilölle, joka on aktiivisesti ja ansiokkaasti toiminut MNL ry:n ja sen edeltäjien eri tasojen tehtävissä, toimien niissä vähintään 4 vuoden ajan. Mervi Hännikäinen on toimissaan tehnyt paljon piilossa parrasvaloista tapahtunutta taustatyötä ja käytännössa auttanut yhdistystä esimerkiksi erilaisten tilaisuuksien järjestelyissä. Yhdistyksen jäsenilloissa on voinut saada herkullista suuhunpantavaa, jonka Mervi on paikalle toimittanut.

Liiton 2. varapuheenjohtaja Leena Hietala ja Jyväskylän Maanpuolustusnaisten puheenjohtaja Tiina Ronkainen ojentamassa liiton pronssisen ansiomitalin ja muut muistamiset Mervi Hännikäiselle.
Syyskokousasiat
Syyskokouksessa vahvistettiin yhdistyksen toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2025 sekä vahvistettiin tulevan vuoden jäsenmaksun suuruus, joka tulee säilymään henkilöjäsenille 25 e / v hintaisena ellei liiton suunnalta tule uutta informaatiota. Jäsenmaksun maksamisen ajankohta on 28.2.2025.
Kokouksen aikana valittiin myös yhdistyksen hallitus tulevalle vuodelle. Hallituksen vaihdos sisälsi tällä kertaa myös uuden puheenjohtajan valinnan, koska Tiina Ronkainen on toiminut puheenjohtajana Maanpuolustusnaisten Liiton määrittelemän peräkkäisen enimmäisajan eli 6 vuotta. Mirja Airos ottaa vastaan puheenjohtajan tehtävät ja on kiitollinen yksimielisestä kannatuksesta kokouksessa.Yhdistys kiittää lämpimästi Tiina Ronkaista kuluneesta kuudesta vuodesta puheenjohtajana ja on ilahtunut, kun hänen tarmokkuutensa saa jatkoa hallituksen jäsenenä! Voimme tulevaisuudessakin siis ammentaa hänen syvästä ymmärryksestään yhdistykselle tärkeissä asioissa.

Tämänhetkinen puheenjohtaja Tiina Ronkainen luovuttamassa puheenjohtajan nuijaa tulevalle puheenjohtajalle Mirja Airokselle.
Hallitusvalinnat
- Puheenjohtaja Mirja Airos
- Varapuheenjohtaja Jamaica Kaihlaniemi
- Hallituksen muut jäsenet: Hanna Eskola, Taina Hämäläinen, Mervi Hännikäinen, Maria Lilja, Tiina Ronkainen, Johanna Sievänen ja Pirkko Tainio.
Kiitoksia kaikille yhdistyksen syyskokoukseen osallistuneille! Jatketaan hyvää yhteistyötä!
