MNL Keski-Suomen piirin vuosi 2025 oli aktiivisen tekemisen täyteinen: otteita vuoden varrelta

14.4.2026

Piirin jäsenyhdistykset ahkerasti mukana NASTA Vinka 2025 -harjoituksessa

NASTA Vinka 2025 -harjoitus pidettiin Jyväskylän varuskunnassa Tikkakoskella 2.-4.5.2025. Organisaation johto sekä lähes koko kouluttajaporukka olivat Maanpuolustusnaisten jäseniä. Harjoitus sujui hienosti ja me maanpuolustusnaiset saimme myös kartuttaa omia tietoja sekä taitoja johtamisessa, kouluttamisessa ja resilienssissä.

Järjestökoulutus kokosi innokkaita yhteen

Maanpuolustusnaisten Liiton koulutusohjelman mukainen järjestökoulutus pidettiin 27.5.2025 Veteraanitalolla. Koulutukseen osallistui 11 jäsentä. Piirin koulutusvastaavana toimi Tiina Ronkainen. Koulutusvastaavan tehtävänä on kerätä jäsenistön tiedot Maanpuolustusnaisten Liiton koulutusohjelmaan kuuluvien kurssien suorittamisesta sekä tiedottaa koulutusmahdollisuuksista ja kursseista jäsenistölle.

Kuvassa järjestökoulutuksen osallistujat saamassa oppia. (Kuvaaja ja kuvaoikeudet: Mirja Airos)

SoMa-harjoituksessa perehdyttiin johtamiseen, viestintään ja kansainväliseen toimintaan

Piirin edustajia osallistui aktiivisesti SoMa-harjoitukseen 26.-28.9.2025 Reserviupseerikoululla Haminassa. SoMa-harjoitus on Maanpuolustusnaisten Liitto ry:n ja Sotilaskotiliitto ry:n yhdessä tilaama ja organisoima valtakunnallinen suurharjoitus, joka järjestetään joka toinen vuosi.

SoMa-harjoituksessa järjestettiin muun kurssitarjonnan ohessa ensi kertaa kansainvälinen kutsukurssi, Total Defence and Resilience, johon osallistui liiton 2. varapuheenjohtaja Leena Hietala. Kansainvälisellä kurssilla oli mukana Sotilaskotiliiton ja Maanpuolustusnaisten avainhenkilöitä sekä Viron Naiskodukaitsen sekä ruotsalaisia Svenska Soldathemsförbundetin ja Lottakårenin jäseniä. MNL Johtamisen viikonloppuun SoMa – harjoituksessa osallistui MNL Keski-Suomen piirin varapuheenjohtaja Mirja Airos ja Jyväskylän Maanpuolustusnaisista myös Ulla Taskinen. Viestintä -kurssille osallistui MNL Keski-Suomen piirin yhdistyksen jäsenistä Jyväskylän Maanpuolustusnaisten Niina Mertaniemi.

Palkitsemisia

Piirin syyskokouksessa 16.10.2025 luovutettiin peruskoulutusmerkit seuraaville henkilöille:Hirvonen Päivi ja Koskela Pirkko. Syventävän kouluttajamerkin saivat Mari Turtinen ja Mirja Airos. Syventävät johtajamerkit luovutettiin Leena Hietalalle, Tiina Ronkaiselle ja Mari Turtiselle. Syventävän toimijamerkin sai lisäksi Mirja Airos.

Kuvassa koulutusmerkin saajat: Leena Hietala, Mari Turtinen, Tiina Ronkainen, Mirja Airos, Päivi Hirvonen ja Pirkko Koskela. Kuvaaja: Laura Korhonen, Kuvaoikeudet: Mirja Airos.

Koulutusmerkkien lisäksi Tiina Ronkaiselle myönnettiin Reserviläisliiton pronssinen ansiomitali ja Mari Turtiselle myönnettiin MPK:n rautainen ansiomitali.

Samoilla raiteilla – liittokokoustapahtuma Tampereella

Liiton sääntöjen mukaan järjestetään yksi vuosikokous vuosittain. Maanpuolustusnaisten liittokokous järjestettiin Tampereella 21.-23.11.2025. ”Samoilla raiteilla” -tapahtuma kokosi viisi liittoa yhteiseen maanpuolustustapahtumaan jälleen kolmen vuoden jälkeen Tampereen Solo Sokos Torni-hotelliin. Liittokokoukseen osallistui molempien yhdistysten jäseniä.

Kuvassa vasemmalta oikealle: Jamaica Kaihlaniemi, Mirja Airos, Leila Rantanen ja Mari Turtinen. Kuvaaja: Salme Rajala, Kuvaoikeudet: Mirja Airos

Uutiset

Varautumisen teemaillat syksyllä 2024 – Merkkaa kalenteriin!

Jvyäskylän Maanpuolustusnaiset ja Jyväskylän Seudun Reserviläiset järjestävät yhteistyössä Jyväskylän kaupungin ja Keski-Suomen pelastuslaitoksen kanssa varautumisen teemaillat syksyllä 2024 Vaajakoskella, Palokassa ja Keljonkankaalla. Teemaillat ovat avoimia,...

Share This