Ota osaa MNLiiton hyvinvointihaasteeseen!

9.4.2024

Porin Seudun Maanpuolustusnaiset reipaillessasi Katinkurussa tai Kirjurinluodolla, muista kirjata suoritus yhdistyksen vihkoon ja olet mukana edistämässä kokonaishyvinvointia!

Kimpassa harrastamiseen ja jäsenten hyvinvointiin kannustava kuntoilu- ja hyvinvointikampanja on käynnistynyt vuoden alussa jatkuen lokakuun loppuun. Jokaiselle kuukaudelle on suunniteltu oma teemansa. Lisää hyvinvointikampanjasta liiton kotisivuilla.

Maanpuolustusnaisten Kimpassa-kuntoliikuntakampanjaa on toteutettu jo viiden vuoden ajan. Tälle vuodelle kampanjaa uudistettiin kattamaan kuntoliikunnan lisäksi myös kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Hyvinvointikampanjan kuukausiteeman pohjalta yhdistykset voivat ideoida omia tapahtumia tai vaihtoehtoisesti voi suorittaa yksilöhaasteen.  Hyvinvointikampanjaan  jokainen maanpuolustusnainen voi myös osallistua itsenäisesti suorittamalla henkilökohtaisen kuukausihaasteen, mikäli välimatkojen, työesteiden tai muiden päällekkäisyyksien vuoksi ei ole mahdollisuutta osallistua yhteisiin tapahtumiin. Tällä halutaan vahvistaa jokaisen jäsenen henkilökohtaista aktiivisuutta ja toimintakykyä.

Uutiset

Satakunnan Piirin kevätkokouksessa jaettiin koulutusmerkkejä

26.3. MNL Satakunnan Piirin kevätkokouksessa jaettiin Maanpuolustusnaisten Liiton koulutusmerkit. Perusmerkin saivat Porin Seudun MN jäsenet Liisa Kallio ja Minna Huhtala. Onnittelut merkin saajille! Lisätietoja: Koulutusmerkeillä teet näkyväksi osaamisesi Satakunnan...

KARHU NRO 3/2023

KARHU lehti on Satakunnan reservipiirin ja Satakunnan reserviupseerien julkaisu, josta on löytynyt tilaa myöskin MNLiiton Satakunnan piirin palstalle sekä paikallisten yhdistysten kuulumisille. KARHU lehti nro 3/2023  

Share This