Maanpuolustusnaisten lumikenkäilyretki Tuusulassa 6.2.2021

7.2.2021

“Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki. (Aaro Hellaakoski)”

Talvisesta laturaivosta ei ollut tietoakaan kun toistakymmentä Maanpuolustusnaisten Liiton Helsingin Seudun Piirin maanpuolustusnaista lähti lauantaiaamuna Tuusulan Taistelukoululta lumikenkäilemään metsään. Syke toki nousi liikkuessa mutta terveestä syystä; syvällä lumessa liikkuminen oli paikoitellen raskasta vaikkakin apuna oli sauvat. Sitten kun oivalsi, että lumikenkäilyssä ei todellakaan tarvitse seurata muiden valmiiksi tallaamia polkuja vaan voi mennä mistä mieli tekee mennä, saatiin sitä hikeäkin pintaan. Tahti oli kuitenkin sopivan rauhallinen koska suurin osa osallistujia oli ensikertalaisia.

Kirpeä pakkassää ei pelottanut ketään vaan kaikki ilmoittautuneet olivat paikalla ajoissa, asianmukaisesti varustautuneita ja valmiina kuulemaan liikuntapäällikkö Harry Sainion opastusta. Ensin viritettiin kengät riittävän kireästi jalkaan ja testattiin kenkien pitoa ja liikkumista tasaisella maalla sekä viereisellä pellolla. Siitä sitten siirryttiin hallitusti ja turvavälejä noudattaen läheisiin Tuomalan metsiin. Hiihtoladut siis jätettiin rauhaan, ylitettiin reippaasti ja suunnattiin suoraan metsään. Välillä pysähdyttiin; Harry antoi vinkkejä liikkumiseen, testattiin ylä- ja alamäkiä ja saatiin turvallisuusvinkkejä maastossa liikkumiseen.

Eväiden syönti on tärkeää ja olennainen osa ihan mitä tahansa retkeä, niin tälläkin retkellä. Kaikki eivät kuitenkaan malttanee taukoa pitää, vaan samoilivat sen aikaa omin päin lähiympäristössä. Pakkanen ei metsän suojissa juurikaan paukkunut ja aurinkoinen luminen metsä herätti ihastuksen huokauksia. Sää oli siis mitä mainioin ensikertalaisten kokeilla uutta liikuntamuotoa. Vajaa kahden tunnin jälkeen palattiin lähtöpaikalle hieman hikisinä, punaposkisina ja tyytyväisinä. Kilometrejä ei mittariin kovinkaan montaa kertynyt, mutta kokemuksia ja sitä liikunnan iloa senkin edestä. Osallistujilla olikin Sainiolle vain yksi kysymys: “Tää oli upeaa! Koska saadaan ottaa uusiksi?”

Teksti Jaana Lähteenmäki

Uutiset

Helsingin MN: Vierailu Helsingin Pelastuskoululla 6.5.2026

Joukko Helsingin Maanpuolustusnaisia kokoontui Pelastuskoululle 6.5. tutustumaan koulun toimintaan. Helsingin Pelastuskoulu on Suomen vanhin pelastajia kouluttava oppilaitos, se on perustettu vuonna 1972. Koulusta valmistuu ammattilaisia, jotka kykenevät toimimaan...

Vantaan MN: Kesäkuun jäsenilta – kevätkauden päätös

Nyt on aika kokoontua vielä kerran ennen kesätaukoa ja viettää mukava ilta yhdessä. Kesäkuun jäsenilta – kevätkauden päätös tiistaina 09.06. klo 18.00. Kevätkauden viimeisessä jäsenillassa jatkamme jo perinteeksi muodostunutta peli-iltaa. Luvassa on rentoa...

Vantaan MN: Vierailu Eduskuntaan

Kävimme vierailulla eduskunnassa Susanne Päivärinnan kutsusta keskustelemassa naisten roolista kokonaisturvallisuudessa ja varautumisessa. Saimme kuulla ajankohtaista tilannekuvaa turvallisuudesta sekä kiinnostavia “sisäpiirin” näkökulmia Eurooppa-politiikkaan –...

Vantaan MN: Vierailu Vantaan Energian Jätevoimalaan

Ryhmä Vantaan Maanpuolustusnaisia kävi tutustumassa Vantaan Energian Jätevoimalaan. Sloganilla “Taito tehdä vähemmästä enemmän”-toimiva kiertotalousenergialaitos piti meille loistavan tietoiskun voimalan toiminnasta, kierrätyksestä, energiasta ja sen saamisesta....

Espoon MN: Suomen turvallisuustilanne puhutti kevätkokouksessa

Espoon Maanpuolustusnaisten virallinen Kevätkokous pidettiin Tapiolassa 4.3.2026. Kokousta edelsi EU:n ja ulkopolitiikan asiantuntija Henri Vanhasen pitämä esitys ajankohtaisista ulko- ja turvallisuuspoliittisista teemoista. Turvallisuusstrategiamme muuttuu...

Share This