EMN jäsenilta – Uusista jäsenistä voimaa yhdistykseen

24.5.2022

Espoon Maanpuolustusnaisten jäsenillassa 11.5. keskusteltiin maanpuolustusnaisten toiminnasta, jäsenyydestä ja ajankohtaisista asioista. Yhdistyksen hallituksen jäsenet kertoivat omista taustoistaan ja toimistaan vapaaehtoisen maanpuolustuksen kentässä. Kiitos myös Satu Virtaselle joka toi tilaisuuteen MPK:n näkökulmaa. Seuraava jäsenilta järjestetään syksyn aikana.
.
Varsinkin uudet jäsenet tarvitsevat tietoa mahdollisuuksista omaa lähipiiriä tai laajemmin yhteiskuntaa tukevaan varautumis- ja turvallisuustoimintaan. Jäseneksi liittymisen motiivina voi olla myös tukea järjestön hyvää asiaa, vaikka ei aikoisikaan olla aktiivinen itse. Kaikki jäsenet ovat yhdistykselle merkityksellisiä ja ilmaisu siitä että asiamme on tärkeä.
.
Vapaaehtoistyö on vaikuttamista ja arvokas panos yhteiskunnallemme. Vapaaehtoisuuden periaatteella toimivissa yhdistyksissä tarvitaan uusia tekijöitä ja toimijoita organisoimaan toimintaa ja järjestämään tilaisuuksia. Jäsenmäärän viimeaikainen iso kasvu tuo tähän mahdollisuuksia. Mukana on nyt entistä isompi joukko naisia joilla on pohjana vankkaa omaa osaamista eri alueilta. Heitä pyritään saamaan nyt mukaan vahvistamaan yhdistyksen toimintaa.

Uutiset

Helsingin MN: Vierailu Helsingin Pelastuskoululla 6.5.2026

Joukko Helsingin Maanpuolustusnaisia kokoontui Pelastuskoululle 6.5. tutustumaan koulun toimintaan. Helsingin Pelastuskoulu on Suomen vanhin pelastajia kouluttava oppilaitos, se on perustettu vuonna 1972. Koulusta valmistuu ammattilaisia, jotka kykenevät toimimaan...

Vantaan MN: Kesäkuun jäsenilta – kevätkauden päätös

Nyt on aika kokoontua vielä kerran ennen kesätaukoa ja viettää mukava ilta yhdessä. Kesäkuun jäsenilta – kevätkauden päätös tiistaina 09.06. klo 18.00. Kevätkauden viimeisessä jäsenillassa jatkamme jo perinteeksi muodostunutta peli-iltaa. Luvassa on rentoa...

Vantaan MN: Vierailu Eduskuntaan

Kävimme vierailulla eduskunnassa Susanne Päivärinnan kutsusta keskustelemassa naisten roolista kokonaisturvallisuudessa ja varautumisessa. Saimme kuulla ajankohtaista tilannekuvaa turvallisuudesta sekä kiinnostavia “sisäpiirin” näkökulmia Eurooppa-politiikkaan –...

Vantaan MN: Vierailu Vantaan Energian Jätevoimalaan

Ryhmä Vantaan Maanpuolustusnaisia kävi tutustumassa Vantaan Energian Jätevoimalaan. Sloganilla “Taito tehdä vähemmästä enemmän”-toimiva kiertotalousenergialaitos piti meille loistavan tietoiskun voimalan toiminnasta, kierrätyksestä, energiasta ja sen saamisesta....

Espoon MN: Suomen turvallisuustilanne puhutti kevätkokouksessa

Espoon Maanpuolustusnaisten virallinen Kevätkokous pidettiin Tapiolassa 4.3.2026. Kokousta edelsi EU:n ja ulkopolitiikan asiantuntija Henri Vanhasen pitämä esitys ajankohtaisista ulko- ja turvallisuuspoliittisista teemoista. Turvallisuusstrategiamme muuttuu...

Share This