EMN:n oma, MPK:n järjestämä kivääriammunnan koulutus suoritettiin Santahaminan syysillassa. Oppijoina oli joukko vasta-alkajia tai jo jonkun kerran ammuntaa kokeillutta. Kouluttajien määrä oli kiitettävä ja saimmekin mukavasti jokainen oman ”takapirun” turvallista aseenkäsittelyä ja oikeaoppista ammuntaa opastamaan.
Santahaminaan tulo sujuu joko omalla autolla tai bussilla porttitarkastuksen läpi tullen. Tarvitset henkilöllisyystodistuksen ja nimesi on löydyttävä vierailijoiden listalta. Opasteet ohjaavat suhteellisen selkeästi ampuma-alueelle varuskunnan läpi, aluksi alfaltilla, loppua kohden hiekkatietä edeten.
Olosuhteita ja oivalluksia
Kuulimme alkuun alueen turvallisuussääntöjä ja toimintaohjeita koskevan puheenvuoron ja sen jälkeen meille demonstroitiin itse tulevan ammunnan käytännöt sekä käytettävän AR-15 aseen esittely. Alkuosuus tapahtui rennosti keskustellen ja esitimmekin kysymyksiä meitä askarruttaviin tai epäselväksi jääneisiin asioihin.
Sitten olikin aika valita kuulosuojaimet ja turvalasit ja siirtyä ammunta-alueelle, jossa levitimme tuomamme makuualustat omille paikoillemme.
Tällä kertaa ampuisimme 50 metristä makuulta tauluille. Aiemmassa kivääriammunnassani olimme 150 metrissä ja pistooliammunnassa puolestaan vaihtelimme etäisyyttä.
Saimme aseet, joiden kanssa harjoittelimme oikeaa makuuammunnan asentoa, tähtäystä, lippaan täyttämistä ja sitten varsinaista ammuntaa viiden laukauksen sarjoissa, joiden välillä pääsimme katsomaan tuloksiamme taulujen luo.
Tähtäyksen harjoittelun yhteydessä selvitimme myös hallitsevan silmämme, jonka olisi ideaalia olla samalla puolella kuin asekätisyys. Itselläni esimerkiksi harmillisesti menee tämä ristiin, mikä osaltaan vaikuttaa näkökykyyni tähtäimen kanssa. Ylipäätään ammunnassa ilman kiikaritähtäintä kyllä heti huomaa silmiensä rajoitteet, jota iän kertyminen ei ainakaan paranna🫣
Ulkona ammuttaessa on lisäksi aina syytä varautua olosuhteisiin, jossa ympärillä saattaa alkaa hämärtää, palella, hyttyset kiusata, suojalasit huurtua, laukausten äänet paukkuvat lujaa kuulosuojaimista huolimatta ja hylsyt napsahtelevat välillä päähän ja ympäri kehoa. Kaivoinpahan yhden oman tai naapurin hylsyn syvältä hupparini kaula-aukostakin lopetellessamme, sanon vaan😏
Opin kuitenkin illan aikana, että voi ampua kohtuullisesti olosuhteista huolimatta, jos vain keskittyy ampumaan rauhallisesti, antaen väsyvälle tähtäinsilmälle riittäviä lepotaukoja, ja pitäen aseen napakasti paikallaan laukauksen aikana. Aseen vakaus vaatii myös suhteellisen lyhyttä, hengittämätöntä tähtäystä, jossa liipasimen painallus tapahtuu eleettömästi ja jatkuvana liikkeenä, ei nykäyksenä.
Kaikki lähtee turvallisuudesta
Ammuntataidon nikseistä tärkein illan oppi oli kuitenkin turvallinen aseenkäsittely. Tässä mielestäni tärkeimmät turvallisuustärpit ammuntaan:
1. Keskity saamiisi ohjeisiin ja käskyihin, älä sooloile ja kysy aina jos joku asia jää epäselväksi. Voit nostaa käden tai makuulla jalan ylös merkiksi kysymyksestä.
2. Mikäli huomaat vaaratilanteen ammunnan aikana, huuda SEIS. Mikäli kuulet huudettava SEIS, keskeytä ammuntasi ja huuda itsekin SEIS.
3. SORMI POIS liipasimelta: älä pidä sormeasi liipasinaukossa kuin tähdätessäsi. Esimerkiksi pistooleissa ei ole yleensä varmistinta, joten aiheutat aina suoran vaaratilanteen sormesi unohtuessa liipasimelle.
4. VARMISTA: Lataa ja varmista. Ammu sarjasi ja varmista. Aina kun et ammu, laita varmistin päälle, jos sellainen aseessasi on. Älä koskaan jätä asetta alustalle tai kanna mukanasi ilman, että varmistin on päällä.
5. Varmistuslaukaus: Ammu aina tauluun varmistuslaukaus ammuntasarjasi lopuksi, vaikka olet mielestäsi ampunut jo kaikki lataamasi ammukset. Yleensä sinua myös pyydetään irrottamaan ja näyttämään lippaasi sekä aseesi, ettei aseeseen ole jäänyt laukaisemattomia ammuksia.
6. Kuulosuojaimet ja turvalasit: Aseta suojaimet päällesi käskyn mukaan ja poista ne vasta käskyn saatuasi. Jo yksikin laukaus lähellä korvaasi saattaa vahingoittaa pysyvästi kuuloasi. Turvalasit suojaavat lentävillä hylsyiltä. Käytä myös korvatulppia jos haluat varmistaa, ettei kuulosuojain vahingossa siirry paikaltaan tai ammunnan pauke häiritsee suoritustasi. Jos oma tai toisen kuulosuojain siirtyy, huuda SEIS.
Kannustan jokaista Espoon Maanpuolustusnaista hyödyntämään mahdollisuuden kokeilla ja opetella aseenkäyttöä ja ammuntaa eri aseilla yhdistyksemme kautta järjestetyssä turvallisessa ja laadukkaassa opetuksessa. Kuka tietää, jospa ryhdyt jopa harrastamaan tätä meille naisille otollista, keskittymiskykyä kehittävää lajia!
Teksti: Nina Lundahl
Kuvat: Nina Lundahl, MPK
