TEEMANA MIELUUMMIN ”KARATA” KUIN ”KARATE”
Osaatko toimia jos kohtaat aggressiivisesti ja uhkaavasti käyttäytyvän henkilön?
Nykypäivänä usean naisen ammatissa voi joutua aggressiivisen henkilön uhkailemaksi tai näin voi tapahtua missä vaan, jopa keskellä päivää. Yhdistyksemme jäsen Katja Salojärvi on harrastanut karatea jo 30 vuotta ja järjestää Tapanilan Erän Karatessa itsepuolustuskursseja.
Valmentajat Katja ja Jani Nyberg järjestivät jäsenillemme kahden tunnin itsepuolustussession.
Aluksi opeteltiin kaatumaan niin etteivät pää ja kädet vahingoitu. Tärkeää myös liukkailla kaduilla.
Tärkeänä sääntönä oli :”karata” mieluummin kuin ”karate” , tarkoittaa sitä, että kaikin keinoin yrittää karata pois tilanteesta eikä missään nimessä jää tappelemaan. Mutta jos häirikkö on onnistunut tarttumaan käteen niin silloin on osattava irrottautua. Eri kiinnipito-otteista irrottautumista harjoiteltiin pareittain. Opeteltiin myös työntöjä ja potkuja. Lopuksi harjoiteltiin myös yllättävää asiaa : huutamista. Sen harjoitteleminenhan on arkioloissa hieman vaikeaa.
Näin kertoi eräs osallistuja palautteessaan: ” Nyt minulla on jonkinlaiset eväät kulkea varmemmin kadulla. Sen voin sanoa, että yksikin lyönti voi jättää aikamoisen trauman.”
kuvat ja teksti: Anne Linnonmaa

