HMN:Itsepuolustuskurssi II 22.2.25

25.2.2025

Helsingin Maanpuolustusnaiset kokoontuivat Tapanilan Erän tiloihin lauantaina 22.02.2025 kevään toiselle itsepuolustuskurssille. Ohjaajina toimivat sekä  jäsenemme Katja Salojärvi että  Jani Nyberg. Katjalla on 30 vuoden kokemus karatesta ja hän vetää itsepuolustuskursseja jatkuvasti. Jani on taas todellinen karateharrastaja, jo 4.sukupolvessa, ja kaikki harrastavat yhtä aikaa, sekä vaimokin. Tapanilan Erän Karatessa sekä puheenjohtaja että lajipäällikkö ovat naisia!

Kurssi aloitetaan aina kaatumisen harjoittelulla. Tämä taito on todella tärkeää aivan kaiken ikäisille. Kuinka suojataan pää ja kädet kaatuessa.

Uhkaavasti käyttäytyvän henkilön kohtaaminen on hyvin traumaattinen kokemus, mutta etukäteen harjoittelemalla saa alitajuntaan liikkeitä kuinka tilanteesta pääsee pois.

Käydään läpi erilaiset irrottautumisen, väistöt ja lyönnit. Nainen on useimmiten hyökkääjää pienempi ja kevyempi, siksi nämä taidot ovat tärkeitä.

Perehdytään myös siihen mikä on itsepuolustusta ja mikä hätävarjelun liiottelua.

Jos tilanteesta pääsee karkuun antamalla rahat tai arvoesineet niin se on aina paljon parempi vaihtoehto kuin mahdolliset vammat. Katja korostikin koko ajan ”karata” on parempi kuin ”karate”.

Tapanilan Erä järjestää jatkuvasti erilaisia karatekursseja, 3-vuotiaista alkaen ja myös 65+ – ryhmille.

Teksti ja kuvat: Anne Linnonmaa

Uutiset

Helsingin MN: Vierailu Helsingin Pelastuskoululla 6.5.2026

Joukko Helsingin Maanpuolustusnaisia kokoontui Pelastuskoululle 6.5. tutustumaan koulun toimintaan. Helsingin Pelastuskoulu on Suomen vanhin pelastajia kouluttava oppilaitos, se on perustettu vuonna 1972. Koulusta valmistuu ammattilaisia, jotka kykenevät toimimaan...

Vantaan MN: Kesäkuun jäsenilta – kevätkauden päätös

Nyt on aika kokoontua vielä kerran ennen kesätaukoa ja viettää mukava ilta yhdessä. Kesäkuun jäsenilta – kevätkauden päätös tiistaina 09.06. klo 18.00. Kevätkauden viimeisessä jäsenillassa jatkamme jo perinteeksi muodostunutta peli-iltaa. Luvassa on rentoa...

Vantaan MN: Vierailu Eduskuntaan

Kävimme vierailulla eduskunnassa Susanne Päivärinnan kutsusta keskustelemassa naisten roolista kokonaisturvallisuudessa ja varautumisessa. Saimme kuulla ajankohtaista tilannekuvaa turvallisuudesta sekä kiinnostavia “sisäpiirin” näkökulmia Eurooppa-politiikkaan –...

Vantaan MN: Vierailu Vantaan Energian Jätevoimalaan

Ryhmä Vantaan Maanpuolustusnaisia kävi tutustumassa Vantaan Energian Jätevoimalaan. Sloganilla “Taito tehdä vähemmästä enemmän”-toimiva kiertotalousenergialaitos piti meille loistavan tietoiskun voimalan toiminnasta, kierrätyksestä, energiasta ja sen saamisesta....

Espoon MN: Suomen turvallisuustilanne puhutti kevätkokouksessa

Espoon Maanpuolustusnaisten virallinen Kevätkokous pidettiin Tapiolassa 4.3.2026. Kokousta edelsi EU:n ja ulkopolitiikan asiantuntija Henri Vanhasen pitämä esitys ajankohtaisista ulko- ja turvallisuuspoliittisista teemoista. Turvallisuusstrategiamme muuttuu...

Share This