Helsingin maanpuolustusnaiset ry. järjesti lauantaina 12.4. Tutustutaan kehonhuoltoon! -tunnin jäsenilleen. Tutustumistunnin aikana kokeiltiin rauhalliseen tahtiin erilaisia harjoituksia kehon hyvinvoinnin tukemiseksi. Tutustumistunnin ohjasi Arja Tervo ArTe Dancesta.
Arjan kehonhuolto pohjautuu pilates-tekniikkaan. Harjoittelun perimmäisenä tavoitteena on ylläpitää ja lisätä osallistujien toimintakykyä arjessa istuvan elämäntavan vastapainoksi tai liikkuvan elämäntavan tukemiseksi. Kehonhuollon harjoitukset lisäävät lihasten voimaa ja kestävyyttä sekä ylläpitävät kehon normaalia liikkuvuutta. Nämä molemmat ovat tärkeitä arjen sujumisen ja toimintakyvyn ylläpitämisen kannalta.
Tutustumistunti aloitettiin hengitysharjoituksilla. Osallistujat tunnustelivat omaa hengitystään ja opettelivat omaa kehoa kuullostellen syvää ja rauhallista, pilates-harjoittelulle ominaista hengitystekniikkaa. Kaikissa harjoituksissa hengittämisellä oli tärkeä rooli, se rytmitti tekemistä. Hengitysharjoitusten jälkeen siirryttiin keskivartalon harjoituksiin. Pilates-pohjaisen harjoittelun avulla vaikutetaan kehon syviin lihaksiin.

Osa harjoituksista tehtiin seisten ja osa lattiatasossa. Harjoitukset eivät saa sattua tai tuntua ikäviltä. Harjoituksen apuvälineinä käytimme erikokoisia palloja ja jooga-blockeja sekä muita korokkeita.

Noin tunnin mittaisen kehonhuolto-osuuden jälkeen siirryimme venyttäviin ja rentouttaviin harjoituksiin. Tutustumistunnin kokonaiskesto oli 90 minuuttia.
Tunnin aikana Arja kannusti osallistujia kuuntelemaan oman kehonsa viestejä ja tekemään harjoitteita oman kehonsa mukaisesti. Arja antoi paljon henkilökohtaista ohjausta ja vinkkejä itsenäiseen kehonhuoltoharjoitteluun. Tarkassa, iloisessa ja kannustavassa ohjauksessa oli turvallista tutustua uuteen liikuntamuotoon.
Kehonhuollon tutustumistunti pidettiin Vallilassa Helsingin Tanssikeskuksen tiloissa. Tuntiin osallistui 7 Helsingin maanpuolustusnaisten jäsentä.
Tunnin lopuksi Arja kannusti osallistujia tekemään kehonhuollon harjoituksia jatkossa osana arkisia tilanteita, esimerkiksi kassajonossa tai bussipysäkillä odotellessa. Hektisessä arjessa kun on usein vaikea löytää aikaa oman hyvinvoinnin vaalimiseen harjoitustunneilla.
Leena Lemiläinen-Honkanen
Helsingin maanpuolustusnaiset ry
