Espoon MN: Suomen turvallisuustilanne puhutti kevätkokouksessa

5.3.2026

Espoon Maanpuolustusnaisten virallinen Kevätkokous pidettiin Tapiolassa 4.3.2026.

Kokousta edelsi EU:n ja ulkopolitiikan asiantuntija Henri Vanhasen pitämä esitys ajankohtaisista ulko- ja turvallisuuspoliittisista teemoista.

Turvallisuusstrategiamme muuttuu maailmantilanteen mukana

Vanhasen alustuksessa käsiteltiin Suomen turvallisuustilannetta ja varautumista maailmantilanteen muutoksissa.

Hänen mukaansa esimerkiksi kylmän sodan jälkeisen Euroopan Suomessa ei haluttu aluksi nähdä Neuvostoliiton hajoamisen tuomaa epävakautta eräänlaisen vakauden kaipuun tähden. Toisaalta varauduimme tuntemattomaan tulevaisuuteen ”kaksilla rattailla” neuvotellen sekä Yhdysvaltojen että Neuvostoliiton kanssa.

Itäisen naapurimme huolestuttava kehitys ja siitä seurannut huoli Venäjän sotilaallisesta uhasta oli myös pitkään vaikea kysymys. Ukrainan sodan alkaessa 2022 herätti eduskunnassa vielä eriäviä näkemyksiä ehdotus Ukrainan tukemisesta.

Vanhanen kuvaa Suomen nykyistä ulkopolitiikkaa arvopohjaiseksi realismiksi, jossa Paasikivi-Kekkosen linjan ”tosiasioiden tunnustaminen” on tänä päivänä muutosten ennakoivaa tunnistamista ja havaittuihin uhkiin varautumista.

Hyväksytään, että Suomi ei ole kokoaan suurempi.

Käytännössä tämä näkyy Suomen aktiivisena liittoutumisena niin sotilaallisella kuin talouden sektorilla.

Suurvaltojen poliittinen kehitys, konfliktit Euroopan lähialueilla, ja Kiinan vaikutus maailmanvallan valtasuhteisiin ovat Vanhasen mukaan vahvoja signaaleja Euroopalle kehittää yhteistä puolustusstrategiaansa. Samanaikaisesti myös Suomen puolustukseen on löydyttävä valtion kassasta rahaa, sillä maanpuolustusta ei voi täysin ulkoistaa tai perustaa vapaaehtoisvoimiin.

Kokonaisturvallisuus on sotilaallisen kyvykkyyden ohella myös taloudellisen hyvinvoinnin varmistamista. Vanhanen kertoo, että hiljattain julkaistu Euroopan kilpailukykyraportti paljastaa karusti, kuinka takamatkalla Eurooppa on Aasiaa ja Pohjois-Amerikkaa esimerkiksi investoinneissa tekoälyyn ja kvanttiteknologiaan.

Euroopan kilpailukyvyn lasku on lähtenyt käyntiin jo toisen maailmansodan jälkeen. Taloudellisesti olemme hyvin riippuvaisia esimerkiksi Yhdysvalloista ja Kiinastakin globalisaation tuoman tuotannon keskittymisen ja kauppakäynnin myötä. Tämä yhteistyö on nykytilanteessa osoittanut haurautensa. Emme ole Vanhasen mukaan kuitenkaan hyviä katsomaan totuutta silmiin:

Euroopan helmasynti on vaipua nationalistiseen nostalgiaan, jossa haluamme uskoa olevamme edelleen maailman napa.

Suomen talouden tilaa ajatellen Vanhanen muistuttaa, että meillä on paljon osaamista ja edelläkäyviä teknologisia innovaatioita, jota kadehditaan jopa Yhdysvalloissa. Kasvuhakuisten start-upien tukeminen ja muiden talouskasvua tuovien asioiden löytäminen olisi varmasti tehokkaampaa kuin pelkkä jatkuva leikkaaminen.

Kevätkokous 4.3.2026

Puheenjohtaja Ulla-Maija Niemi aloitti sääntömääräisen kevätkokouksen kutsumalla kokouksen puheenjohtajaksi Irma Heinäaron. Sihteeriksi valittiin Elina Kokko.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Asialistalla käsiteltiin muun muassa viime vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös Ulla-Maijan ja Elsi Tuomisen esittelemänä.

Vuosikertomus ja tilinpäätös päätettiin vahvistaa sekä yhdistyksen hallitukselle ja muille tilivelvollisille myönnettiin vastuuvapaus.

Teksti ja kuvat: Nina Lundahl

Uutiset

Helsingin MN: Vierailu Helsingin Pelastuskoululla 6.5.2026

Joukko Helsingin Maanpuolustusnaisia kokoontui Pelastuskoululle 6.5. tutustumaan koulun toimintaan. Helsingin Pelastuskoulu on Suomen vanhin pelastajia kouluttava oppilaitos, se on perustettu vuonna 1972. Koulusta valmistuu ammattilaisia, jotka kykenevät toimimaan...

Vantaan MN: Kesäkuun jäsenilta – kevätkauden päätös

Nyt on aika kokoontua vielä kerran ennen kesätaukoa ja viettää mukava ilta yhdessä. Kesäkuun jäsenilta – kevätkauden päätös tiistaina 09.06. klo 18.00. Kevätkauden viimeisessä jäsenillassa jatkamme jo perinteeksi muodostunutta peli-iltaa. Luvassa on rentoa...

Vantaan MN: Vierailu Eduskuntaan

Kävimme vierailulla eduskunnassa Susanne Päivärinnan kutsusta keskustelemassa naisten roolista kokonaisturvallisuudessa ja varautumisessa. Saimme kuulla ajankohtaista tilannekuvaa turvallisuudesta sekä kiinnostavia “sisäpiirin” näkökulmia Eurooppa-politiikkaan –...

Vantaan MN: Vierailu Vantaan Energian Jätevoimalaan

Ryhmä Vantaan Maanpuolustusnaisia kävi tutustumassa Vantaan Energian Jätevoimalaan. Sloganilla “Taito tehdä vähemmästä enemmän”-toimiva kiertotalousenergialaitos piti meille loistavan tietoiskun voimalan toiminnasta, kierrätyksestä, energiasta ja sen saamisesta....

Share This