EMN: Karttamerkit tutuiksi -suunnistuskurssi Puolarmaarin kallioilla 7.9.2024

16.9.2024

Upea sää saatteli lauantai-aamupäivän innokkaat suunnistuksen oppijat kohden Puolarmaarin Espoon Suunnan majaa. Takataskussa oli etukäteen katsottu karttamerkkeihin ja muihin suunnistuksen vinkkeihin perehdyttävä videokoulutus. Nyt päästäisiin tositoimiin eli otettaisiin kartta ja kompassi käsiin ja suunnattaisiin lähimetsiin rasteille!

Hetken aikaa tutustuimme vielä Suunnan kouluttajien opastuksella karttaan hakemalla siitä karttamerkkeihin täsmääviä merkintöjä. Saimme myös neuvoja kompassin käyttöön. Se kun kummasti oli monelta päässyt unohtumaan, vaikkei niistä peruskoulun suunnistustunneista nyt NIIN monta vuotta kellään ollutkaan kulunut…

Matkaan lähdimme kartan ja kompassin ohella GPS-laitteet takataskussa, mikä lisäsi kummasti turvallisuuden tunnetta. Vaikkeivät Puolarmaarin metsät kovin laajoja olekaan, on taitavan eksyjän mahdollista kadota täällä taajamassakin hyväksi hetkeksi😏

Kalliolle kukkulalle jos toisellekin

Käytännössä jakaannuimme suunnistamaan ryhmissä, jokunen uskaltautui reitille yksinäänkin. Suunnan ohjaajat jalkautuivat myös mukaan maastoon neuvoen paikoissa, missä näkivät suunnistajien tarvitsevan apua ja vinkkejä.

Monet rastit oli sijoitettu kallioisen metsämaaston kukkuloille tai jyrkänteiden juureen. Päivä tarjosikin oheisetuna liikunnallisuutta ja ketteryyttä vaativaa kiipeilyä tarmokkaiden suunnistajien paikantaessa rasteja välillä vähemmän taidokkaan kartanluvun ansiosta ylimääräisistä siimeksistä ja kielekkeiltä, löytäen myös joitain ylimääräisiä, ei meidän kartoillamme olevia rasteja.

Hauskaa ja hikistä menoa, sekä myös onnistumisen iloa riitti kahden tunnin maastoseikkailussamme. Ja kaikki löysimme lopulta takaisin majalle ilman etsintäpartiota ( ja olisihan meillä ollut etsintään omasta takaa EMN Vapepalaisia useampi matkassa mukana😅) .

Jokunen uusi taito piirtyi varmasti jokaisella mieliin päivän suunnistuksen alkeista. Tätä osaamista on hyvä kehittää jatkossa lähtemällä jollekin valmiille alueen rastille tai vaikkapa vain omaan tahtiin lähimaastoon tulkitsemaan karttaa ja kompassia vasten reaalimaastoa.

Kiitos Espoon Suunta💙

Teksti ja kuvat: Nina Lundahl

Uutiset

Helsingin MN: Vierailu Helsingin Pelastuskoululla 6.5.2026

Joukko Helsingin Maanpuolustusnaisia kokoontui Pelastuskoululle 6.5. tutustumaan koulun toimintaan. Helsingin Pelastuskoulu on Suomen vanhin pelastajia kouluttava oppilaitos, se on perustettu vuonna 1972. Koulusta valmistuu ammattilaisia, jotka kykenevät toimimaan...

Vantaan MN: Kesäkuun jäsenilta – kevätkauden päätös

Nyt on aika kokoontua vielä kerran ennen kesätaukoa ja viettää mukava ilta yhdessä. Kesäkuun jäsenilta – kevätkauden päätös tiistaina 09.06. klo 18.00. Kevätkauden viimeisessä jäsenillassa jatkamme jo perinteeksi muodostunutta peli-iltaa. Luvassa on rentoa...

Vantaan MN: Vierailu Eduskuntaan

Kävimme vierailulla eduskunnassa Susanne Päivärinnan kutsusta keskustelemassa naisten roolista kokonaisturvallisuudessa ja varautumisessa. Saimme kuulla ajankohtaista tilannekuvaa turvallisuudesta sekä kiinnostavia “sisäpiirin” näkökulmia Eurooppa-politiikkaan –...

Vantaan MN: Vierailu Vantaan Energian Jätevoimalaan

Ryhmä Vantaan Maanpuolustusnaisia kävi tutustumassa Vantaan Energian Jätevoimalaan. Sloganilla “Taito tehdä vähemmästä enemmän”-toimiva kiertotalousenergialaitos piti meille loistavan tietoiskun voimalan toiminnasta, kierrätyksestä, energiasta ja sen saamisesta....

Espoon MN: Suomen turvallisuustilanne puhutti kevätkokouksessa

Espoon Maanpuolustusnaisten virallinen Kevätkokous pidettiin Tapiolassa 4.3.2026. Kokousta edelsi EU:n ja ulkopolitiikan asiantuntija Henri Vanhasen pitämä esitys ajankohtaisista ulko- ja turvallisuuspoliittisista teemoista. Turvallisuusstrategiamme muuttuu...

Share This