Metsä. Vihreää. Silmien edessä kaikki vihreän eri sävyt hehkuvat pudonneiden, keltaisten lehtien läpi. Puolipilvisen päivän valo on juuri täydellinen näkemään luonnon värit.
Tuoksu. Syksy. Eilispäivän rankkasade on kostuttanut mättäät ja puut nostamaan ilmaan havupuiden, sammalen, sienten ja mätänevän aineksen ikiaikaisen tutun aistimuksen.
Lähdemme liikkeelle Pirttimäen kahvilan luota metsätietä. Poikkeamme melko pian metsään, palaten jossain vaiheessa takaisin tielle ja teemme pienempiä pyrähdyksiä siimekseen lupaavan näköisille apajille.
Tai no erityisesti ne pyrähtelevät, jolla on vasu matkassa. Me muut lähinnä ihailemme luonnon tilaa ja juttelemme mukavia, välillä toki syventyen oppimaan sienitietäjien opastuksella, mitä sitä tohtisi koriin nostaa metsän annista.
Sieniä on Pirttimäessä paljon, mutta poimijat ovat kranttuja – vain vahverot ( kanttarelli, suppis ) ja haperot kuulemma kelpaavat tänään.
Saalis jääkin lopulta vaatimattomaksi, mutta askelia kertyy kiitettävästi ja aikaakin kuluu parisen tuntia kumpuilevissa metsämaisemissa.
Pirttimäessä on lauantaina muitakin, lenkkeilijöistä sienestäjiin. Koiria on mukana monella, myös meillä kaksikin kappaletta.
Koirat nauttivat laillamme maastolenkistä, mutta eivät ylenaikaisesta odottelusta, jos heiltä kysytään. Yritys opettaa noutajia sienikoiriksi on ajoittain lupaava, kunnes hajujäljeksi tarjottu suppilovahvero on mennä alkupalaksi…
Saavumme lopulta kierrokseltamme ( eksymättä👌) lähtöpaikoille ja käristämme nälkäisinä riittoisan määrän makkaraa valmiilla tulilla. Otamme myös muistiin paikan vuokrattavat sauna- ja takkatupatilat mahdollista tulevaisuuden tarvetta varten.
Menkäähän syysmetsään🌲🍂 ja kerätkää vain tuttuja sieniä 🧐
P.s. Pirttimäessä oli 0 hirvi🪰
Teksti ja kuvat: Nina Lundahl
