Helsingin maanpuolustusnaiset vierailivat Musiikkitalossa

22.8.2022

Uuni tuoreen musiikinmaisterin opastamana kuulimme uusien urkujen rakentamisesta, jotka valmistuvat vuonna  2023. Musiikkitalon konserttisalien arkkitehtuurin monipuolisuus tarjosi kuulijoille kokemuksen siitä, miten taidolla musiikin esitys on mietitetty kullekin taiteen lajille. Tarkasti mietitetyt olosuhteet luo niin esittäjille kuin kuulijoille ainutlaatuisen musiikkikokemuksen. Mielenkiintoista oli myös pysähtyä Musiikkitalon Kirsi Kauliaisen ”Kaiku” ja Reijo Hukkasen ”Laulupuut” teosten ääreen ja miettiä, mitä itseasiassa teoksissa näkyy ja miksi juuri nuo teokset ovat Musiikkitalossa.

Kuvat Riitta Jansson

Uutiset

Tutustuminen eduskuntaan

Ensimmäinen ryhmä Helsingin maanpuolustusnaisista, 23 jäsentä, tutustuivat eduskuntaan 27.9.22 alkuillasta. Vierailun isäntä toimi Pihla Keto-Huovinen. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Antti Häkkänen tuli myös tervehtimään.

Kisailua Kisakalliossa!

Raikas ja aurinkoinen syyssää, Kisakallion sporttiset puitteet sekä mahtava yhteishenki tekivät Piirin ulkoilupäivästä täydellisen! Aktiivinen porukka Vantaan, Espoon ja Helsingin maanpuolustusnaisia viettivät lauantain 3.9. kisaillen ja ulkoillen Lohjalla,...

Helsingin maanpuolustusnaisten kesäinen vierailu Kirkniemen kartanossa

Kesäpäivä oli kauneimmillaan, kun pieni ryhmä Helsingin Maanpuolustusnaisia suuntasi matkansa kohti Lohjaa ja Kirkniemen kartanoa. Vierailu aloitettiin Nemus Futurum -kokoustilassa, jossa opas kertoi metsävierailun kulusta. Alkuinfon jälkeen siirryttiin pikkubussiin....

’EMN 60 vuotta’ juhlabrunssi

Juhlistimme Espoon Maanpuolustusnaiset ry:n 60-vuotista historiaa keväisen brunssin merkeissä ravintola Villa Lillassa Espoon Leppävaarassa lauantaina 14.5. Tilaisuuteen osallistui parikymmentä jäsentä, brunssi oli erinomainen. Mukana oli sekä pidemmän aikaa mukana...

EMN: Aurora Karamzinin jäljillä Träskändan kartanonpuistossa

Ryhmä Espoon maanpuolustusnaisia tutustui Träskändan kartanonpuistoon 24.5. Oppaana toimi Träskändan Kartanon Ystävät ry:n puheenjohtaja Nina Mäkelä joka kertoi tarinoita kartanon historiasta ja Aurora Karamzinin elämästä. Aurora oli merkittävä yhteiskunnallinen...

EMN jäsenilta – Uusista jäsenistä voimaa yhdistykseen

Espoon Maanpuolustusnaisten jäsenillassa 11.5. keskusteltiin maanpuolustusnaisten toiminnasta, jäsenyydestä ja ajankohtaisista asioista. Yhdistyksen hallituksen jäsenet kertoivat omista taustoistaan ja toimistaan vapaaehtoisen maanpuolustuksen kentässä. Kiitos myös...

Keväinen vierailu Hyrsylän Mutkaan

Vantaan maanpuolustusnaiset järjestivät sunnuntaina 22.5. hyvä mielen reissun Hyrsylän Mutkaan, iloista seuraa oli matkassa myös Espoon ja Helsingin yhdistyksistä. On se Aira Samulin uskomaton! 95v. jo mittarissa ja edelleen emäntänä tarjoilee vieraille pullaa ja...

Mukana Nuku rauhassa 2022 -turvallisuustapahtumassa Helsingissä

Maanpuolustusnaisten Liiton Helsingin Seudun piiri oli mukana MPK:n järjestämässä Nuku rauhassa 2022-turvallisuuspäivässä Helsingin rautatientorilla. Tapahtuma oli kaksi päiväinen ja tapahtuma-aika oli perjantai 20.5. ja lauantai 21.5. Tapahtuman tarkoituksena oli...

Share This