Helsingin maanpuolustusnaisten 50-henkinen ryhmä tutustui 13.5.2025 kapteeni Petri Jokisen asiantuntevalla opastuksella Santahaminan mielenkiintoiseen historiaan. Retkemme alkoi uuden Santahaminatalon edustalta Maanpuolustuskorkeakoulun ts. Kadettikoulun kampukselle. Siellä saimme ihailla mm Krimin sodan muistomerkkiä. Matkamme jatkui kapt.Jokisen ehtymättömien tarinoiden kera mm.ns.Punaisten hautausmaalle, joka nykyisin tunnetaan Vakaumuksena puolesta kaatuneiden viimeisenä leposijana.
Santahamina on myös useiden satojen asukkaiden vireä kaupunginosa, jossa toimii mm päiväkoti ja ala-aste. Retkemme päättyi Sotilaskotiin, jossa nautimme perinteiset sotkun munkkikahvit. Retkemme oli niin suosittu, että moni jäi jonotuslistalle.
Pyrimme järjestämään mahdollisuuksien mukaan uuden retken alkusyksystä. Tällöin etusijalla olisivat aiemmin ilmoittautuneet.
Helsingin Maanpuolustusnaiset ry:n Facebooksivut
