Bussilastillinen helsinkiläisiä maanpuolustusnaisia lähti 7.9.2024 aamuvarhaisella tutustumaan Louhisaaren kartanoon, Askaisten aateliskirkkoon ja ritaripuistoon Askaisten kylään Maskuun. Perillä Louhisaaren kartanossa meitä odotti kaksi opasta entisajan mamsellin asuihin pukeutuneina. He johdattelivat meitä kertomusten kautta läpi barokkikartanon upeasti restauroitujen huoneiden, joissa näkyy historia jo1400-luvulta. Tuolloin kartanon omistus siirtyi Flemingin suvulle, jolla se pysyi v.1791 saakka. Ensimmäinen Suomeen asettunut Mannerheim, majuri Carl Eric, osti kartanon v.1795. Marsalkka Mannerheim syntyi Louhisaaressa 4.6.1867 ja vietti siellä lapsuutensa. Taloudellisten vaikeuksien vuoksi suku joutui myymään kartanon v.1903.
Kartano oli yksityisellä omistajalla v.1961 saakka, jolloin Suomen Marsalkan Ratsastajapatsasvaltuuskunta nykyisin Marsalkka Mannerheimin Perinnesäätiö, lunasti kartanon sekä puistoalueen ja lahjoitti sen Suomen valtiolle. Museovirasto kunnosti haltuunsa luovutetun linnan ja se avattiin museona v.1967.
Louhisaaren kierroksen jälkeen kuulimme everstiluutnantti Pekka Kourin, Mannerheim-ristinritarien säätiö, kertovan Mannerheim-ristin ritareista. Sodissa vv.1939-1945 oli mukana 600 000 miestä ja vain 191 tuli nimetyksi ritariksi poikkeuksellista rohkeudesta ja urheudesta. Heitä ja kaikki veteraaneja kunnioittaa Askaisten ritaripuisto, joka on perustettu v.2007 Louhisaaren välittömään läheisyyteen. Sen on suunnitellut arkkitehti Bey Heng ja se on toteutettu kymmenien yritysten ja satojen yksityishenkilöiden taloudellisella tuella Museoviraston valvonnassa. Puistossa on muistokivi jokaiselle 191 ritarille.
Ryhmämme tutustui myös Askaisten aateliskirkkoon, joka sijaitsee Ritaripuiston vieressä. Se edustaa 1600-luvun suurvalta-aikaa. Kirkko on rakennettu kartanon kappelikirkoksi. Museovirasto on määritellyt Louhisaaren kartanon ja Askaisten aateliskirkon yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.
Herkullisen varsinaissuomalaisen pitopöydän antimista nautimme Louhisaaren kierroksen jälkeen Kartanokahvilassa.
Retki muistutti meitä Marsalkka Mannerheimista, hänen juuristaan ja merkityksestään maammehistoriassa. Ritari Tuomas Gerdt poistui joukostamme v.2020 ja edusti viimeisenäsotiemme ritariudella palkittuja veteraaneja.

Teksti: Heidi Aho
Kuvat: Antti Ratia
