Lumikenkäilyretki Nuuksion maastossa 13.2.2022

13.2.2022

Reipas joukko pääkaupunkiseudun maanpuolustusnaisia lähti sunnuntaina 13.2.22 MPK:n liikuntapäällikkö Harry Sainion johdolla valloittamaan Nuuksion ylänköjä lumikengillä.

Suunnitelmissa oli noin kolmen tunnin kierros upeissa lumisissa maisemissa. Ilma oli lähes tuuleton ja lämpötila asteen verran plussan puolella – siis mitä mainion keli lumikenkäilyyn. Kokoontuminen oli kello 10 Solvallan urheiluopiston parkkipaikalla, jossa jaettiin kaikille lumikengät ja saatiin ohjeet niiden kiinnittämiseen.

Kun oli selvitty ensimmäisestä haasteesta eli saatu lumikengät kiinnitettyä tukevasti jalkineisiin, päästiin harjoittelemaan etenemistä tasaisella lumikentällä. Nuuksiossa lumen syvyys oli reilusti yli puolimetriä, mutta hyvin hangessa päästiin etenemään ja sauvat helpottivat liikkumista.

Harry oli etukäteen laittanut osallistujille hyvät vinkit mm. vaatetuksen valintaan ja Harryn sanoin täytyy todeta, että hikeä läpi päästävä alusasu ja kerrospukeutuminen oli tosiaan ”voittajan valinta”. Vaikka etenimme maltillista vauhtia, niin aika monella hiki virtasi ja syke nousi, erityisesti silloin kun kapusimme ylämäkeen.

Uskomattoman hyvin lumikengillä pääsi kapuamaan jyrkkääkin rinnettä ylös ja alas, kunhan sai oikean tekniikan haltuun. Allekirjoittanut tosin luotti painovoimaan sekä maan vetovoimaan ja tuli muutamaan otteeseen nelinkontin mäkeä alas. Tekniikka siis vielä hieman hakusessa, mutta se ei haitannut tahtia ja kivaa oli!

Puolimatkassa kaivettiin repuista istuinalustat ja pidettiin pieni kahvi/mehutauko sekä vaihdettiin tuntemuksia. Yhteisesti epäiltiin, että seuraavana päivänä tuntemuksia voi löytää kehosta aika monesta eri paikasta, sillä liikettä sai niin pohje-, reisi- kuin pakaralihaksetkin ja sauvojen käyttö aktivoi myös käsivarsia, hartioita ja selkälihaksia. Koko kehoon sai siis mukavasti liikettä aikaiseksi.

Suurkiitos Harrylle ja koko meidän kivalle porukallemme. Tämän paremmin ei voisi talvista sunnuntaita viettää ja toivottavasti päästään ensi talvena uudestaan!

Mukavia talvipäiviä toivotellen,
– Sirpa Rantamäki, pj
MNL Helsingin Seudun Piiri ry

 

Uutiset

Helsingin MN: Vierailu Helsingin Pelastuskoululla 6.5.2026

Joukko Helsingin Maanpuolustusnaisia kokoontui Pelastuskoululle 6.5. tutustumaan koulun toimintaan. Helsingin Pelastuskoulu on Suomen vanhin pelastajia kouluttava oppilaitos, se on perustettu vuonna 1972. Koulusta valmistuu ammattilaisia, jotka kykenevät toimimaan...

Vantaan MN: Kesäkuun jäsenilta – kevätkauden päätös

Nyt on aika kokoontua vielä kerran ennen kesätaukoa ja viettää mukava ilta yhdessä. Kesäkuun jäsenilta – kevätkauden päätös tiistaina 09.06. klo 18.00. Kevätkauden viimeisessä jäsenillassa jatkamme jo perinteeksi muodostunutta peli-iltaa. Luvassa on rentoa...

Vantaan MN: Vierailu Eduskuntaan

Kävimme vierailulla eduskunnassa Susanne Päivärinnan kutsusta keskustelemassa naisten roolista kokonaisturvallisuudessa ja varautumisessa. Saimme kuulla ajankohtaista tilannekuvaa turvallisuudesta sekä kiinnostavia “sisäpiirin” näkökulmia Eurooppa-politiikkaan –...

Vantaan MN: Vierailu Vantaan Energian Jätevoimalaan

Ryhmä Vantaan Maanpuolustusnaisia kävi tutustumassa Vantaan Energian Jätevoimalaan. Sloganilla “Taito tehdä vähemmästä enemmän”-toimiva kiertotalousenergialaitos piti meille loistavan tietoiskun voimalan toiminnasta, kierrätyksestä, energiasta ja sen saamisesta....

Espoon MN: Suomen turvallisuustilanne puhutti kevätkokouksessa

Espoon Maanpuolustusnaisten virallinen Kevätkokous pidettiin Tapiolassa 4.3.2026. Kokousta edelsi EU:n ja ulkopolitiikan asiantuntija Henri Vanhasen pitämä esitys ajankohtaisista ulko- ja turvallisuuspoliittisista teemoista. Turvallisuusstrategiamme muuttuu...

Share This