Sotiemme veteraaneja muistaen kohti joulua ja uutta vuotta 2026🕊️

12.12.2025

Vuoden 2025 lähestyessä loppuaan ovat jouluvalmistelut monessa kodissa jo hyvässä vauhdissa. Ajatuksetkin suuntautuvat luontevasti seuraavan vuoden suunnitelmiin ja odotuksiin: miltä vuosi 2026 tuleekaan näyttämään Suomen ja koko Euroopan kannalta?

Maailmantilanteen jatkuessa epävakaana on Helsingin seudun piirin jäsenistölle ollut erityisen merkityksellistä kunnioittaa sotiemme sankareita pitkin vuotta, tiivistyen näin joulukuussa eri tapahtumiin.

🇫🇮 Itsenäisyyspäivänä olemme olleet eri puolilla pääkaupunkiseutua, yhdessä kokonaisturvallisuuden verkostomme muiden järjestöjen kanssa, nostamassa suomen lipun salkoon ja laskemassa seppeleen sankarihaudoille ja -muistomerkeille Suomen ja sen puolesta henkensä antaneiden kunniaksi.

Espoon MN sankarimuistomerkin seppeleen lasku 2025

💌 Maanpuolustusnaiset Helsingin seudulta ovat osallistuneet myös yhteensä kolmena joulukuun päivänä 4000 joulutervehdyksen postitustalkoisiin veteraaneille sekä heidän leskilleen. Kortit ja tervehdykset on kerätty syksyn aikana lapsien ja peruskoululaisten askartelemista joulukorteista Helsingin seudulta. Kirjekuoriin on liimattu syksyllä julkaistu veteraaniaiheinen postimerkki.

Veteraanien joulutervehdyksiä työstämässä 2025 Hgin seudun piiri

🕯️Jouluaattona muistamme sotiemme sankareita lämpimin ajatuksin sytyttämällä kynttilöitä sankarihaudoille, kuten varmastikin viemme kynttilöitä myös veteraanivanhempiemme ja -isovanhempiemme haudoille.

💙 Käynnissä on paraikaa Sotiemme Veteraanien, Sotiemme Naisten, Sotainvalidien Veljesliiton, Tammenlehvän Perinneliiton ja Kaatuneitten Omaisten Liiton yhteinen valtakunnallinen keräys sotiemme veteraanien ja heidän puolisoidensa tueksi. Olet maanpuolustusnaisena saanut keräyksestä tarkempaa tietoa MNL uutiskirjeessä. Jokainen lahjoitettu euro on kiitos vapaudesta ja samalla lupaus siitä, että me emme unohda.

Haluan kiittää sinua kuluneesta vuodesta 🫶 sekä toivottaa rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2026 🎄🕊️✨

Pirjo Heiskanen
puheenjohtaja
Maanpuolustusnaisten Helsingin Seudun Piiri ry

Kuvat: Pirjo Heiskanen, Nina Lundahl, Tiuku Räsänen, Riitta Suoanttila, Posti
Teksti: Pirjo Heiskanen, Nina Lundahl

Uutiset

Helsingin MN: Vierailu Helsingin Pelastuskoululla 6.5.2026

Joukko Helsingin Maanpuolustusnaisia kokoontui Pelastuskoululle 6.5. tutustumaan koulun toimintaan. Helsingin Pelastuskoulu on Suomen vanhin pelastajia kouluttava oppilaitos, se on perustettu vuonna 1972. Koulusta valmistuu ammattilaisia, jotka kykenevät toimimaan...

Vantaan MN: Kesäkuun jäsenilta – kevätkauden päätös

Nyt on aika kokoontua vielä kerran ennen kesätaukoa ja viettää mukava ilta yhdessä. Kesäkuun jäsenilta – kevätkauden päätös tiistaina 09.06. klo 18.00. Kevätkauden viimeisessä jäsenillassa jatkamme jo perinteeksi muodostunutta peli-iltaa. Luvassa on rentoa...

Vantaan MN: Vierailu Eduskuntaan

Kävimme vierailulla eduskunnassa Susanne Päivärinnan kutsusta keskustelemassa naisten roolista kokonaisturvallisuudessa ja varautumisessa. Saimme kuulla ajankohtaista tilannekuvaa turvallisuudesta sekä kiinnostavia “sisäpiirin” näkökulmia Eurooppa-politiikkaan –...

Vantaan MN: Vierailu Vantaan Energian Jätevoimalaan

Ryhmä Vantaan Maanpuolustusnaisia kävi tutustumassa Vantaan Energian Jätevoimalaan. Sloganilla “Taito tehdä vähemmästä enemmän”-toimiva kiertotalousenergialaitos piti meille loistavan tietoiskun voimalan toiminnasta, kierrätyksestä, energiasta ja sen saamisesta....

Espoon MN: Suomen turvallisuustilanne puhutti kevätkokouksessa

Espoon Maanpuolustusnaisten virallinen Kevätkokous pidettiin Tapiolassa 4.3.2026. Kokousta edelsi EU:n ja ulkopolitiikan asiantuntija Henri Vanhasen pitämä esitys ajankohtaisista ulko- ja turvallisuuspoliittisista teemoista. Turvallisuusstrategiamme muuttuu...

Share This