Vapepan kursseja Tuusulassa ja Porvoossa keväällä – mukaan toimintaan!

26.3.2024

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa) on yli 50 järjestön tai muun yhteistyötahon verkosto, jonka hälytysryhmät tukevat viranomaisia onnettomuuksissa ja muissa kriisitilanteissa. Useimmiten Vapepa hälytetään kadonneen ihmisen etsintään, mutta vapaaehtoisia tarvitaan myös esimerkiksi antamaan henkistä tukea, ohjaamaan liikennettä ja auttamaan evakuoinneissa.

Vapepan jäsenet kouluttautuvat toimimaan kriisitilanteissa, jotta viranomaista tukevan operaation suorittaminen sujuisi organisoidusti ja tehokkaasti. Eri rooleja mahdollistava koulutus rakentuu peruskurssista ensihuollon ja evakuoinnin tehtäviin, partioissa tapahtuvan etsinnän ja viestinnän osaamiseen, sekä henkisen tuen ja ensiavun kaltaisiin taitoihin. Myös johdossa tai koulutuksessa toimimista tuetaan kursseilla.

Kevään kursseja Tuusulassa ja Porvoossa

Ilmoittaudu linkkien kautta. Sinun ei tarvitse olla Vapepa-ryhmän jäsen osallistuaksesi peruskoulutukseen. Erilaisia taitoja ja tietämystä on hyvä kartuttaa myös oman osaamisen kehittämiseksi. Vapepan organisaatiotehtäviin kouluttautuminen edellyttää kokemusta käytännön Vapepa-toiminnasta.

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun peruskurssi 24.4.2024 Teams

Grundkurs inom Frivilliga Räddningstjänsten 15.4.2024 Teams

Porvoo 19-21.4.2024

PERUSKURSSI PE 19.4.2024 Porvoo

ETSINNÄN PERUSKURSSI LA 20.4.2024 Porvoo

VIESTIN PERUSKURSSI SU 21.4.2024 Porvoo

ENSIHUOLLON PERUSKURSSI SU 21.4.2024 Porvoo

Tuusula 10-12.5.2024

Ensihuollon ja Henkisen tuen yhdistelmäkurssi 11-12.5.2024 Tuusula

Etsinnän ja Viestin yhdistelmäkurssi 11-12.5.2024 Tuusula 

Etsinnän maastojohtajakurssi 10-12.5.2024 Tuusula

Pelastustoimintaan mukaan?

Meillä Helsingin seudun piirissä on aktiivista Vapepa-toimintaa joko oman yhdistyksen hälytysryhmän muodossa tai jäsentemme kuuluessa osana alueen  muun toimijan Vapepa-ryhmään. Vapepa toimii hälytysryhmien kautta, joten MNL jäsenenä askel auttajaksi on helppoa olemalla yhteydessä oman yhdistyksesi Vapepa-toimijoihin. Tietoa saat EMN/HMN/VMN yhdistyksesi sivujen kautta tai puheenjohtajalta.

Lisätietoa Vapepasta

 

 

 

Uutiset

Helsingin MN: Vierailu Helsingin Pelastuskoululla 6.5.2026

Joukko Helsingin Maanpuolustusnaisia kokoontui Pelastuskoululle 6.5. tutustumaan koulun toimintaan. Helsingin Pelastuskoulu on Suomen vanhin pelastajia kouluttava oppilaitos, se on perustettu vuonna 1972. Koulusta valmistuu ammattilaisia, jotka kykenevät toimimaan...

Vantaan MN: Kesäkuun jäsenilta – kevätkauden päätös

Nyt on aika kokoontua vielä kerran ennen kesätaukoa ja viettää mukava ilta yhdessä. Kesäkuun jäsenilta – kevätkauden päätös tiistaina 09.06. klo 18.00. Kevätkauden viimeisessä jäsenillassa jatkamme jo perinteeksi muodostunutta peli-iltaa. Luvassa on rentoa...

Vantaan MN: Vierailu Eduskuntaan

Kävimme vierailulla eduskunnassa Susanne Päivärinnan kutsusta keskustelemassa naisten roolista kokonaisturvallisuudessa ja varautumisessa. Saimme kuulla ajankohtaista tilannekuvaa turvallisuudesta sekä kiinnostavia “sisäpiirin” näkökulmia Eurooppa-politiikkaan –...

Vantaan MN: Vierailu Vantaan Energian Jätevoimalaan

Ryhmä Vantaan Maanpuolustusnaisia kävi tutustumassa Vantaan Energian Jätevoimalaan. Sloganilla “Taito tehdä vähemmästä enemmän”-toimiva kiertotalousenergialaitos piti meille loistavan tietoiskun voimalan toiminnasta, kierrätyksestä, energiasta ja sen saamisesta....

Espoon MN: Suomen turvallisuustilanne puhutti kevätkokouksessa

Espoon Maanpuolustusnaisten virallinen Kevätkokous pidettiin Tapiolassa 4.3.2026. Kokousta edelsi EU:n ja ulkopolitiikan asiantuntija Henri Vanhasen pitämä esitys ajankohtaisista ulko- ja turvallisuuspoliittisista teemoista. Turvallisuusstrategiamme muuttuu...

Share This