Vierailu Lottamuseossa 19.11.2020

7.12.2020

Helsingin Maanpuolustusnaisten vierailu Lottamuseoon Tuusulan Rantatielle kokosi jäseniä yhteen marraskuisena iltana. Tilaisuudessa oli iloista jälleennäkemisen riemua pitkän tauon jälkeen, ja tapahtuma koettiin virkistävänä vaihteluna syksyn pimeyden keskellä. Museon esittelyn jälkeen osallistujat pääsivät tutustumaan ulkorakennuksen näyttelyyn ”Sairasjunan matkassa”. Illan päätteeksi Lottakanttiini tarjosi joukolle jouluiset glögit ja pientä purtavaa.

Lotta Svärd -säätiön perustamisesta tulee tänä vuonna 100 vuotta. Seuraa juhlavuoden tapahtumakalenteria.

 

Uutiset

HMN: tutustuminen Terveyskylään ja Uuteen lasten sairaalaan

Kolmisenkymmentä Helsingin maanpuolustusnaista tutustui Terveyskylä digitaalisiin palveluihin kehityspäällikkö Reetta-Maria Roiha ja tuotepäällikkö Minna Rauha esittelyllä Uudessa lasten sairaalassa. Samalla osallistujat saivat tietoa maailman parhaasta lapsen...

Padel – uusi mailapeli otettiin hyvin haltuun

Helsingin seudun piirin maanpuolustusnaiset kuntoilivat lauantaina 15.10.22 ja tällä kertaa hikoiltiin Padelin parissa. Monelle osallistujalle tämä oli ensimmäinen kerta Padel -mailan varressa, mutta osalla oli kyllä kokemusta muista mailapeleistä. Kannustavan ja...

HMN: Toinen tutustumiskäynti eduskuntaan

Helsingin maanpuolustusnaiset kävivät toistamiseen, uudella porukalla, kansanedustaja Pihla Keto-Huovisen vieraina eduskunnassa. Vierailulla keskusteltiin mm. kokonaisturvallisuudesta ja eri viranomaisten rooleista turvallisuuden takaajina ja huoltovarmuudesta....

HMN: Tutustuminen eduskuntaan

Ensimmäinen ryhmä Helsingin maanpuolustusnaisista, 23 jäsentä, tutustuivat eduskuntaan 27.9.22 alkuillasta. Vierailun isäntä toimi Pihla Keto-Huovinen. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Antti Häkkänen tuli myös tervehtimään.

Kisailua Kisakalliossa!

Raikas ja aurinkoinen syyssää, Kisakallion sporttiset puitteet sekä mahtava yhteishenki tekivät Piirin ulkoilupäivästä täydellisen! Aktiivinen porukka Vantaan, Espoon ja Helsingin maanpuolustusnaisia viettivät lauantain 3.9. kisaillen ja ulkoillen Lohjalla,...

Helsingin maanpuolustusnaiset vierailivat Musiikkitalossa

Uuni tuoreen musiikinmaisterin opastamana kuulimme uusien urkujen rakentamisesta, jotka valmistuvat vuonna  2023. Musiikkitalon konserttisalien arkkitehtuurin monipuolisuus tarjosi kuulijoille kokemuksen siitä, miten taidolla musiikin esitys on mietitetty kullekin...

Helsingin maanpuolustusnaisten kesäinen vierailu Kirkniemen kartanossa

Kesäpäivä oli kauneimmillaan, kun pieni ryhmä Helsingin Maanpuolustusnaisia suuntasi matkansa kohti Lohjaa ja Kirkniemen kartanoa. Vierailu aloitettiin Nemus Futurum -kokoustilassa, jossa opas kertoi metsävierailun kulusta. Alkuinfon jälkeen siirryttiin pikkubussiin....

’EMN 60 vuotta’ juhlabrunssi

Juhlistimme Espoon Maanpuolustusnaiset ry:n 60-vuotista historiaa keväisen brunssin merkeissä ravintola Villa Lillassa Espoon Leppävaarassa lauantaina 14.5. Tilaisuuteen osallistui parikymmentä jäsentä, brunssi oli erinomainen. Mukana oli sekä pidemmän aikaa mukana...

Share This