4.6. valtakunnallinen paraati Kuopiossa
Päiväys ja aika
04.06.2025
9:00 - 16:00
Tapahtumapaikka
Kuopion satama

Puolustusvoimain lippujuhlan päivän valtakunnallinen paraati järjestetään 4.6.2025 Kuopiossa. Kokonaisuuteen kuuluu paraatikatselmus Väinölänniemen kentällä ja ohimarssi Satamakatua pitkin. Satamassa järjestetään kalustoesittely ja päivän päättää Miljazz-konsertti satamassa.
Maanpuolustusnaiset osallistuvat paraatiin omalla osastolla, jota johtaa liiton 2. varapuheenjohtaja Leena Hietala. Osaston koko on johtajan lisäksi 30 henkilöä. Etusijalla ovat Kuopion lähialueiden Maanpuolustusnaisten paikallisyhdistysten jäsenet. Pitkämatkalaisille korvataan matkakulut MNL:n matkustusohjeen mukaisesti, mutta korvauksen edellytyksenä on ennakkosopiminen asiasta liiton toimiston kanssa. Matkoissa suositaan julkista liikennettä ja kimppakyytejä.
Paraatiin osallistuminen edellyttää normaalia peruskuntoa ja kykyä kävellä marssiosaston mukana tahtimarssia yhteensä noin 2 kilometrin paraatireitti. Puolustusvoimat järjestää paraatijoukoille iltapäivällä 3.6. harjoituksen, joka on osaston johtajalle, lipunkantajalle ja airuille pakollinen, muille vapaaehtoinen.
Paraatiin pukeudutaan mustaan pitkähihaiseen jakkuun, mustiin housuihin ja valkoiseen paitaan. Asun kanssa käytetään mustia sukkia, mustia kenkiä ja mustia käsineitä. Kengiksi tulee valita sellaiset, joilla on hyvä kävellä asfaltoidulla reitillä. MNL jakaa osallistujille liiton turkoosit huivit, jotka saa omaksi.
Osasto organisoidaan MPK:n kurssina, ilmoittaudu mukaan MPK:n koulutuskalenterissa.
Lisätietoja antaa tarvittaessa paraatiosastomme yhteyshenkilö Raija Iskanius, [email protected], 050 522 3928.