Uutiset

Valkeakoskelle perustettiin uusi yhdistys

Valkeakoskelle perustettiin uusi yhdistys

Etelä-Hämeen piiriin kuuluu nyt kaikkiaan kuusi Maanpuolustusnaisten Liiton jäsenyhdistystä. Uusi yhdistys Valkeakosken seudun Maanpuolustusnaiset ry perustettiin Runebergin päivänä, 5.2.

Vuoden piiri 2025 on Uusimaa

Vuoden piiri 2025 on Uusimaa

Samoilla raiteilla -tapahtumassa pidetyn MNL:n liittokokouksen yhteydessä julkistettiin jo perinteisen piirien välisen Kannustuskisan tulokset. Esimerkillistä toimintaa tekevä kärkikolmikko  on tuttu jo edelliseltä vuodelta. Kannustuskisan voitti Uudenmaan piiri, joka...

MNL:n sääntöjä uudistettiin

MNL:n sääntöjä uudistettiin

Maanpuolustusnaisten Liiton sääntöjä uudistettiin liittokokouksessa. Mikä muuttui? Tutustu uusiin sääntöihin.

Rauhaisaa joulun aikaa!

Rauhaisaa joulun aikaa!

Liiton toimiston väki lataa akkuja 22.12.2025 – 6.1.2026. Järjestösihteeri Salme Rajala ja viestintäsuunnittelija Saga Wiklund ovat tavoitettavissa jälleen loppiaisen jälkeen.

Uusi Maanpuolustusnaiset-lehti on ilmestynyt

Uusi Maanpuolustusnaiset-lehti on ilmestynyt

Maanpuolustusnaiset-lehden numero 2/2025 on ilmestynyt, ja lehti jaetaan jäsenille ennen joulua. Mukana on mm. kuulumisia Tampereen liittokokouksesta, tietoa ensi vuoden tärkeimmistä tapahtumista, vuoden piirin julkistus ja Puolustusvoimain komentajan Janne Jaakkolan...

Share This