Ilmoitushankinnalla varoja yhdistykselle

14.5.2022

Vaikka kevät onkin kääntymässä kesäksi, niin muistetaan syyskuun lopussa ilmestyvä Topakka. Nyt on hyvä hetki hankkia lehteen ilmoituksia ja samalla saada varoja omalle yhdistykselle. Yhdistyksellesi tuloutetaan jokaisesta hankkimastanne Topakan ilmoituksesta 30%.

Ilmoitukset ovat tärkeitä Topakan kustantamisessa. Niillä maksetaan Topakan taitto- ja painokuluja.  Topakan mediakortista selviää eri ilmoituskokojen hinnat, lehden perustiedot ja mainosten jättöajat. Mediakortti löytyy liiton kotisivuilta ja tästä linkistä.

Juttuja voi jo toimittaa päätoimittajalle

Topakka on erinomainen paikka kertoa oman yhdistyksesi toiminnasta. Oletteko aloittaneet uuden toimintamuodon, jatkaneet perinteitä tai vaikkapa saavuttaneet merkittävän virstanpylvään. Topakan juttujen takaraja on 23.8. – tapahtumista jutut kannattaa laatia tuoreeltaan ja toimittaa aineitot samantien eteenpäin odottamatta elokuun takarajaa.

Vapaamuotoisen jutun ja valokuvat voitte lähettää Topakan päätoimittaja Ansa Iivanaiselle sähköpostitse osoitteseen [email protected].

 

Uutiset

Oulussa tavattiin liittopäivillä

Maanpuolustusnaisten Liiton kolmannet liittopäivät järjestettiin 20.-21.4.2024 Oulussa. Järjestelyvastuussa oli MNL Pohjois-Suomen piiri, jonka puuhanaiset suunnittelivat ja toteuttivat monipuolisen ja tyylikkään ohjelmakokonaisuuden. Viikonlopun läpileikkaavana...

Uusi yhdistys: Forssan Seudun Maanpuolustusnaiset ry

Maanpuolustusnaisten Liiton jäseneksi hyväksyttiin ylimääräisessä liittohallituksen kokouksessa 5.3.2024 uusi yhdistys: Forssan Seudun Maanpuolustusnaiset ry. Nyt liittoon kuuluu 63 paikallisyhdistystä. Uuden yhdistyksen perustamisasiakirjan kirjoitti yli 20 henkilöä...

Poikkeusolojen tehtävät kiinnostavat Maanpuolustusnaisia

Maanpuolustusnaisten jäsenkyselyyn vastanneista lähes yhdeksänkymmentä prosenttia on kiinnostunut kouluttautumaan ja toimimaan poikkeusolojen tehtävissä, jos sellaisia olisi tarjolla. Kyselyyn vastanneita yhdistää samat arvot ja käsitys maanpuolustusnaisten toiminnan...

Hyvinvointikampanja 2024

Maanpuolustusnaisten Kimpassa-kuntoliikuntakampanjaa on toteutettu jo viiden vuoden ajan. Tälle vuodelle kampanjaa uudistettiin kattamaan  kuntoliikunnan lisäksi myös kokonaisvaltainen hyvinvointi. Hyvinvointikampanjan kuukausiteeman pohjalta yhdistykset voivat...

Jäsenkyselyyn vastaamalla vaikutat liiton strategiaan

Maanpuolustusnaisten Liitto ry on käynnistänyt strategiatyön, jonka tavoitteena on laatia liitolle toimintaa ohjaava ja tulevaisuuteen katsova strategia. Strategiatyöskentelyä valmistelee ja ohjaa liittohallituksen nimittämä strategiatyöryhmä ja prosessiin...

Uusi jäsenpalveluiden asiantuntija aloittaa marraskuussa

Maanpuolustusrekisterin jäsenpalveluiden asiantuntijana aloittaa 20.11.2023 Joel Eklund.  Reserviläisliiton hallinnoimassa Maanpuolustusrekisterissä hoidetaan Maanpuolustusnaisten Liiton, Suomen Reserviupseeriliiton,  Reserviläisliiton ja Maanpuolustuskiltojen liiton...

Kimpassa voittajiksi Nilsiän ja Vihdin Maanpuolustusnaiset

Maanpuolustusnaisten Liiton Kimpassa-liikuntakilpailun tämän vuoden tulokset julkistettiin 28.10.2023 liittokokouksen yhteydessä Mikkelissä. Kimpassa-kampanja kannustaa yhdistyksiä toteuttamaan jäsenistön yhteisiä liikunta-aktiviteetteja. Lajeiksi kelpaa kaikki...

MNL vuosikokous Mikkelissä

Maanpuolustusnaisten Liiton sääntömääräinen vuosikokous järjestettiin 28.10.2023 Mikkelissä Sodan ja rauhan keskus Muistissa. Kokouksen järjestelyistä vastasi MNL Etelä-Savon Piiri, puheenjohtaja Anja Metsäkallion johdolla. Vuosikokoukseen oli saapunut paikan päälle...

Share This