Itsenäisyyspäivän paraati – Maanpuolustusnaisten marssiosasto

Päiväys ja aika
05.12.2024 - 06.12.2024
12:00 - 15:00

Tapahtumapaikka
Kimpisen urheilustadion, Lappeenranta

Itsenäisyyspäivän paraati - Maanpuolustusnaisten marssiosasto

Itsenäisyyspäivän Puolustusvoimain valtakunnallinen paraati järjestetään tänä vuonna Lappeenrannassa. Maanpuolustusnaisilla on tuttuun tapaan paraatissa oma marssiosasto.

Osaston kokoaminen toteutetaan MPK:n kurssina, joka koostuu 6.12. itsenäisyyspäivän paraatiin osallistumisesta ja sitä edeltävästä marssiharjoittelusta. Yhteisharjoitukseen on velvoitettuja osallistumaan marssiosaston vastuuhenkilöt: johtaja, lipunkantaja ja airuet, muille tilaisuus on vapaaehtoinen. Harjoitteluun osallistumista suositellaan erityisesti ensi kertaa paraatiin osallistuville.

Paraatiin osallistuminen edellyttää normaalia peruskuntoa ja kykyä kävellä marssiosaston mukana reipasta tahtimarssia paraatireitti, jossa sekä ala- ja ylämäkiä. Aikaisempaa kokemusta ei vaadita, sillä ennen paraatia osallistujat pääsevät harjoittelemaan toimintaa paraatiosastona. Paraatiosaston koko on 31 henkilöä ja etusijalla ovat Lappeenrannan lähialueiden MNL yhdistysten jäsenet. Liiton marssiosastoa johtaa liiton puheenjohtaja ja muut vastuuhenkilöt valitaan paraatipaikkakunnan piirin toimesta.

Maanpuolustusnaisten paraatiosastossa pukeudutaan mustaan takkiin ja mustiin housuihin. Asun kanssa käytetään mustaa hattua, mustia kenkiä ja mustia käsineitä. Kengiksi tulee valita sellaiset, jotka ovat lämpimät ja joilla on hyvä kävellä ja seistä. MNL jakaa osallistujille liiton valkoiset fleechehuivit, jonka saa omaksi.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan MPK:n koulutuskalenterin kurssikuvauksesta.


Sijainti kartalla:

Kartta latautuu...

Urheilukatu - Lappeenranta
Tapahtumat
61.060758 28.197266
Share This