Lippujuhlan päivän paraati
Päiväys ja aika
03.06.2026 - 04.06.2026
14:30 - 15:30
Tapahtumapaikka
Tammisaaren Säästöpankki Areena

Maanpuolustusnaisten Liitto osallistuu jo perinteisesti valtakunnalliseen Puolustusvoimain Lippujuhlan päivän paraatiin, joka tänä vuonna järjestetään Raaseporissa.
Osastomme koko on johtajan lisäksi 30 henkilöä. Etusijalla ovat Raaseporin lähialueiden Maanpuolustusnaisten paikallisyhdistysten jäsenet.
Paraatiin osallistuminen edellyttää normaalia peruskuntoa ja kykyä kävellä marssiosaston mukana tahtimarssia yhteensä noin 2 kilometrin paraatireitti. Aikaisempaa kokemusta ei vaadita, sillä ennen paraatia osallistujat pääsevät harjoittelemaan toimintaa paraatiosastona. Harjoittelu järjestetään 3.6. ja se on vapaaehtoinen, poislukien osaston johto, lipunkantaja ja airuet.
Paraatiin pukeudutaan mustaan pitkähihaiseen jakkuun, mustiin housuihin ja valkoiseen paitaan. Asun kanssa käytetään mustia sukkia, mustia kenkiä ja mustia käsineitä. Kengiksi tulee valita sellaiset, joilla on hyvä kävellä asfaltoidulla reitillä. MNL jakaa osallistujille liiton turkoosit huivit, jonka saa omaksi.
Pitkämatkalaisille korvataan matkakulut MNL:n matkustusohjeen mukaisesti, mutta korvauksen edellytyksenä on ennakkosopiminen asiasta liiton toimiston kanssa. Matkoissa suositaan julkista liikennettä ja kimppakyytejä.
Ilmoittaudu mukaan MPK:n koulutuskalenterissa, kurssikuvauksesta löydät myös alustavan aikataulun.