Koronakevät

12.5.2020 | Blogi

Tämän kevään me muistamme varmasti pitkään. Suomi on poikkeusoloissa ja valmiuslaki on otettu käyttöön. Me maanpuolustusnaiset olemme kuulleet näistä termeistä erilaisissa koulutuksissa ja tiedämme niiden merkityksestä. Mutta olisimmeko uskoneet, että ne ovat näin yllättäen osa arkeamme? Täytyy tunnustaa, että esimerkiksi valmiuslaki on minustakin kuulostanut kaukaiselta asialta, joka on hyvä olla olemassa, mutta tuskin sitä tarvitaan…

Tässä tilanteessa monipuolinen arjen turvallisuus- ja varautumiskoulutus nousee arvoonsa. Maanpuolustusnaiset ovat monella paikkakunnalla joko yhdistyksenä tai yksittäisinä henkilöinä olleet mukana avustamassa yli 70-vuotiaiden ja muiden tarvitsijoiden kauppa- tai apteekkiasioinnissa. Varmasti paikallista luovuutta on käytetty myös moneen hyödylliseen tarkoitukseen.

Toimeliaisuutta on tarvittukin kaiken sen tapahtumien perumisen jälkeen. Oli varmasti viisasta ajaa kaikki toiminta nopeasti alas ja katsoa mihin tilanne kehittyy. Nyt on monessa meidänkin yhdistyksessämme otettu etäyhteydet käyttöön. Kannattaa ainakin kokeilla. Jos omasta hallituksestanne ei löydy alan osaajia, käykääpä jäsenrekisteri läpi. Sieltä voi hyvinkin löytyä joku, joka voi auttaa alkuun. Ensimmäisenä ei ehkä kannata järjestää yhdistyksen kevätkokousta vaan ihan vaikka porinapiiri hallitukselle. Siinä saadaan tekniikka testattua eikä ole turhan suuria onnistumispaineita. Kun yhteydet toimii, sitä voidaan soveltaa isommallekin joukolle. Etäyhteyttä kannattaa hyödyntää tulevaisuudessakin: sen avulla voi päästä mukaan vaikka istuisi pyörätuolissa ja hankala päästä liikkeelle tai ei saanutkaan lapsenvahtia kokousillaksi. Myös monet iäkkäämmät ovat ottaneet näinä aikoina melkoisen digiloikan eli älkää aliarvioiko kenenkään osaamista. Hyvillä neuvoilla pääsee pitkälle ja aina muutaman saa mukaan vaikka tavallista puhelinta läppärin kaiuttimen edessä pitämällä.

Huoltovarmuus ja kotivara ovat nousseet myös uuteen arvoon. Tämä kriisi on näyttänyt karusti sen, kuinka nopeasti jostakin tarvikkeesta tulee pula ja vähintään hinta nousee. Tyhjiin hyllyihin riittää kysynnän hetkellinen voimakas kasvu, vaikka tuotanto pyörisi normaalisti. Saati sitten, jos tehtaat eivät toimi ja tavarakaan ei liiku rajojen yli. Elintarvikkeiden omavaraisuuden turvaaminen on monitahoinen tehtävä, sillä maatalous on osa pitkää jalostuksen ja kaupan ketjua.

Terveys on noussut keskeiseen asemaan koko yhteiskunnassa. Todella moni toiminta kouluja myöden on ollut suljettuna koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Rajoitukset ovat tehonneet, mutta hinta on kova. Maanpuolustusnaisetkin ovat varmasti arkielämässään törmänneet yritystoiminnan pysähtymiseen, lomautuksiin ja pahimmillaan irtisanomisiin. Ei varmasti ole helppoa päättäjänä luovia näiden kaikkien paineiden keskellä.

Toivottavasti te ja läheisenne olette säilyneet terveinä. Odotetaan kärsivällisesti ja tavataan taas yhteisissä riennoissa, kun turvallisesti voimme sen tehdä. Nautitaan kesästä ja luonnosta sitä ennen!

Tuija Nummela
2. varapuheenjohtaja
[email protected]

Blogit

Siviilitaustallakin voi päästä pitkälle maanpuolustustyössä

Krista Raatikainen on aktiivinen Maanpuolustusnaisten jäsen Satakunnasta. Hän on myös MPK:n kouluttaja ja johtaa tänä keväänä Kevät Huovi 26 -harjoitusta. ”Lähtekää naiset mukaan toimintaan. Löytäkää itsellenne omannäköinen ja mieluisa tapa toimia”, hän innostaa.

Arjen turvallisuus on tehty valppaudesta, teipistä ja painesiteistä

Haminassa järjestetty Arjen turvallisuus -kurssi valoi osallistujiinsa varmuutta toimia arjen yllättävissä tilanteissa ja muistutti siitä, kuinka omaa kriisinkestävyyttään voi vahvistaa, kirjoittaa Johanna Vehkaluoto Pyhtään Maanpuolustusnaisista. Maanpuolustusnaisten...

Porraskävely nostaa kuntoa − tutustu fysioterapeutin vinkkeihin

Kevät etenee, ja kuntoportaissa harjoittelu onnistuu vähitellen ilman liukastumisvaaraa. Porraskävely on tehokasta liikuntaa, joka parantaa sydän- ja verisuonielimistön toimintakykyä ja nostaa kuntoa. Rasittavuudeltaan porraskävely vastaa hölkkää. Porraskävely on myös...

Sähköt poikki −35 asteen pakkasessa Lapissa

Kittiläläisen Eeva Suhosen omakotitalon keittiö jäähtyi sähkökatkon aikana alle 10 asteeseen. Sähkökatkoa seurasi putkien jäätyminen, ja osittainen vesikatko kesti 84 tuntia. Kuinka Kittilän Naisten Maanpuolustusyhdistyksen puheenjohtaja Eeva Suhonen toimi tilantessa, ja mitä se opetti?

SoMa-harjoituksessa pidettiin ensi kertaa kansainvälinen kurssi

Sotilaskotiliiton ja Maanpuolustusnaisten Liiton yhteisessä SoMa-harjoituksessa järjestettiin muun kurssitarjonnan ohessa ensi kertaa kansainvälinen kutsukurssi, Total Defence and Resilience. Kutsukurssin suomalaiset, virolaiset ja ruotsalaiset osanottajat jakoivat tietoja ja osallistuivat yhteisiin uhkaskenaariopohdintoihin. SoMa-harjoitus pidettiin syyskuun lopussa Reserviupseerikoulussa, Haminassa.

Nurmijärven Maanpuolustusnaiset – miten kaikki alkoi ja katse tulevaan

Nurmijärven Maanpuolustusnaiset perustettiin maaliskuussa ja yhdistyksen toiminta on lähtenyt vauhdilla liikkeelle. Turvallisuus syntyy yhteistyöstä – jokainen meistä voi omalta osaltaan vaikuttaa siihen, että Nurmijärvellä osataan toimia poikkeustilanteissa, toteaa blogissaan puheenjohtaja Nina Bifeldt.

Joukkomuonittajat maastossa harjaantumassa

Marja Grundstöm Espoosta suosittelee muonituskurssia kaikille maanpuolustusnaisille, sillä kurssin antamaa monipuolista oppia voi hyödyntää monella elämänalueella. Joukkomuonitustaidot ovat tärkeitä myös poikkeusolosuhteissa. Blogissa Marja kertoo kokemuksistaan muonituskurssilaisena KevätNIINI2025-harjoituksesta.

Share This