Liikkumisesta hyvää oloa ja energiaa

5.9.2021 | Blogi

Nyt alkusyksystä on ollut hienoa päästä liikkumaan raikkaassa ulkoilmassa. Samalla voi seurata miten syksy etenee ja tuo esiin kauniita värejä. Tällä hetkellä erityisesti pihlajat loistavat upeina ja ovat täynnä punaisia marjoja. Voin kertoa, että mikään ei poista työpäivän jälkeen stressiä niin hyvin kuin luonnossa liikkuminen.

Energiaa ulkoilusta

Oma ulkoilureittini kulkee ensin läheiseen puistoon, sitten pienen metsikön kautta erään alakoulun pihan poikki ja sieltä takaisin kotiin. Aikaa reitin kulkemiseen menee vähintään tunti, mutta joskus jään metsikköön pidemmäksi aikaa kuuntelemaan luonnon ääniä ja halailemaan puita. ?

Vaihteleva ulkoilumaasto harjoittaa mukavasti kehon eri lihasryhmiä ja tasapainon pitämistä. Eikä ole ollenkaan haitaksi, vaikka joskus mäen kiipeäminen tai koulun pihalla olevat rappuset vähän hengästyttävät ja kohottavat pulssia. Sikäli kun aurinkoa ja lämpöä ulkona vielä riittää, voi vaikka heittäytyä nurmelle tekemään muutaman vatsa- ja selkälihasliikkeen. Vinkiksi, että kun tämän tekee koulun pihalla, niin siitä riittää hyvää mieltä paitsi itselle, niin myös pihassa leikkiville lapsille!

Omasta kunnosta ja hyvinvoinnista huolehtiminen on meille jokaiselle tärkeää elämän kaikissa vaiheissa. Itse olen huomannut, että kun lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa, niin arkiliikunta on huomattavasti vähentynyt. Aiemmin jo pelkästään painavien kauppakassien kantaminen piti käsivoimat kunnossa. Nyt pitää keksiä muuta kannettavaa ja nosteltavaa lihaskunnon ylläpitämiseksi.

Kotonakin on mahdollista treenata

Onneksi netti on täynnä vinkkejä siitä, miten esimerkiksi omalla kehonpainolla saa treenattua lihasvoimaa. Ei siis tarvita kuntoiluvälineitä tai kuntosalikortteja, vaan erilaiset punnerrukset ja kyykyt voi tehdä mainiosti kotona, vaikka samalla kun kuuntelee TV:stä uutisia. Jos olet onnekas voit saada kumppanisi mukaan yhteiseen kotitreeniin. Minulla hyvänä treenikumppanina toimii 16-vuotias kissarouva, joka todella taitaa niin venyttelyn kuin muutaman joogaliikkeenkin. ?

Olen itse pitänyt aina tärkeänä sitä, että liikunnasta tulee hyvä mieli. Kannustan siksi kaikkia etsimään itselleen sellaisia liikkumisen muotoja, joista tulee hyvä olo unohtamatta kuitenkaan perimmäistä tavoitetta eli oman toimintakyvyn säilyttämistä mahdollisimman hyvänä ja mahdollisimman pitkään.

Aurinkoista ja liikunnallista syksyä kaikille!

Sirpa Rantamäki,
MNL Helsingin Seudun Piirin pj ja liikuntavastaava
MNL kuntoliikuntatyöryhmän pj

P.S. Vielä vinkkinä, että Selkäliiton nettisivulta kannattaa tilata sähköpostiin maksuton taukojumppamuistutus. Sieltä saat sitten joka arkipäivä pienen jumppaohjeen omaan sähköpostiisi: https://selkakanava.fi/selkaliitto/liikkeen-liikkumisen-ja-liikunnan-lisaaminen/tilaa-maksuton-taukojumppamuistutus

Blogit

Sujuvaa yhteistyötä Etelä-Savossa

Etelä-Savo saavutti Vuoden piiri -tunnustuksen jo kolmannen kerran. Yksin saavutusta ei aikaansaada, vaan se vaatii kaikkien yhdistysten aktiivista toimintaa, sitoutumista ja sitä, että asiat hoidetaan ajallaan ja muistuttamatta. Näin kiteyttää MNL Etelä-Savon Piirin puheenjohtaja Anu Metsäkallio.

Puolimatkan katsaus

Puheenjohtajien kaksivuotinen toimikausi on puolivälissä. Tässä kohtaa onkin hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään, miten tähänastinen kausi on sujunut ja mitä on lähiajan tavoitteissa.

Marssin askelista ja aatteesta

Isänmaan rakkaus meitä kaikkia maanpuolustusnaisia vahvasti yhdistävä aatteellinen side. Valtakunnalliseen Puolustusvoimien paraatiin osallistumisen jälkeen salossa liehuvan Siniristilipun näkee uusin silmin; sen värit ovat entistä kirkkaammat.

Mietteitä puheenjohtajuuden alkutaipaleelta

Ensimmäiset kaksi kuukautta uuden puheenjohtajan pestistä ovat kuluneet vauhdilla. Uusia avauksia maanpuolustusnaisten toiminnan kehittämiseksi on jo saatu liikkeelle ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Toimiva yhteistyö ja hyvä henki ovat tärkeitä seikkoja, jotta asiat etenevät ja toiminnassa jaksaa olla mukana.

Peruskoulutusmerkin lisäksi nyt myös syventävät koulutusmerkit

Koulutusmerkki on ulkoinen näyttö, että maanpuolustusnainen on hankkinut oman varautumisensa perustiedot tai syventänyt taitojaan toimijana, kouluttajana tai johtajana. Kannustan kaikkia jäseniämme kouluttautumaan ja suorittamaan ensin peruskoulutusmerkin ja sen jälkeen toimimaan ja kouluttamaan itseään eteenpäin syventävillä koulutuspoluilla.

Salon yhdistyksellä uusi startti

Perinteikkään Salon Seudun Maanpuolustusnaisten toiminta oli hiipunut olemattomiin ja jäsenet olivat kaikonneet. Joukko aktiivisia toimijoita lähti toteuttamaan viime vuoden alussa yhdistykselle uuden startin, joka tuotti tulosta.

Paraati – elämys vailla vertaa

Maanpuolustusnaisten Liiton osasto oli osa 4.6. järjestettyä Puolustusvoimien lippupäivän juhlan valtakunnallista paraatia. Helsingissä järjestetty paraati oli ensimmäinen pitkään aikaan. Blogissa tunnelmia ja ajatuksia, siitä mitä paraatiin osallistuminen itselle herätti.

Oulussa jäsenmäärä triplaantui

Maakuntalehden julkaisema haastattelu ”Naisilla halu varautua kriisilanteisiin” herätti lukijoissa suuren mielenkiinnon pohtia omia turvallisuus- ja varautumistaitoja. Euroopan tapahtumiin reagoiminen konkretisoitui meidän jokaisen suomalaisen omassa elämässä.  ...

Share This