Yhdessä toimien – ajatuksia yhdessä tekemiseen yhdistyksissä

3.4.2022 | Blogi

Yksi Maanpuolustusnaisten Liiton keskeisistä tavoitteista on lisätä ja vahvistaa jäsentensä henkistä sekä fyysistä kuntoa. Liitto on aktiivisena toimijana mukana järjestämässä varautumis- ja turvallisuuskoulutusta jäsenilleen. Yhdessä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) kanssa toteutettava Arjen turvallisuus-kurssi, liiton jotokset sekä Sotilaskotiliiton kanssa yhteistyössä organisoidut SoMa-harjoitukset ovat hienoja tilaisuuksia ottaa osaa Maanpuolustusnaisten Liiton teemaan; Yhdessä toimien. Liiton Kimpassa-liikuntakampanja kannustaa jäsenistöään yhdessä liikkumiseen.

Tuttua ja turvallista – uutta ja haastavaa

Piiri- ja yhdistystasolla voidaan järjestää monenlaista toimintaa. Jäsenten omalla aktiivisuudella on iso merkitys. Osassa yhdistyksiä jäsenten ikäjakauma voi rajoittaa osaltaan yhteisen toiminnan suunnittelua. Monissa yhdistyksissä jäsenistö ikääntyy ja aktiiviseen toimintaan kaivataan lisää nuorempaa polvea mukaan. Eri sukupolvien kohtaaminen yhdistystoiminnan myötä on syytä kokea rikkaudeksi.

Aktiivisuus ei aina tarkoita hikiliikuntaa. Yhdessä voi lähteä vaikkapa marjastamaan. Syksyn tullen voi järjestää esimerkiksi sieniretken, jossa poimitaan yhdessä herkullisimmat ruokasienet metsästä ja sitten valmistetaan niistä jotakin maittavaa nuotiolla tai trangialla.

Toisinaan tuttu ja turvallinen toiminta, joka on hyväksi todettu, toimii tarkoituksenmukaisesti. Toisinaan taas on hyvä miettiä uusia tapoja toimia ja hieman haastaa itseään. Olisiko aika kokeilla kenties jotain ihan uutta, mitä en olisi vielä jokin aika sitten uskonut koskaan kokeilevani? Esimerkiksi melonta tai fatbike- eli ns. läskipyörillä ajo ja talvella vaikkapa lumikenkäily voivat tarjota erilaista kosketuspintaa luonnossa liikkumiseen ja molemmat soveltuvat useimmiten ihan kaikille (myös huonompi polvisille) varsinkin hyvän opastuksen kanssa. Paikallisten luonto- ja eräopaspalveluiden tarjonnasta voi löytyä uusia ideoita aktiviteeteiksi. Mikä ikinä sitten palveleekaan parhaiten juuri oman yhdistyksen mielenkiinnonkohteita.

Metsän syliin oppimaan

Monelle mieliaktiviteettia on metsän sylissä oleminen ja liikkuminen. Rauhalliseen metsässä patikointiin voi yhdistää lyhyen sykettä nostattavan reippailun. Pieni jumppa- ja verryttelyhetki metsän keskellä virkistää ja notkistaa sekä tukee pidemmältä kävelytaipaleelta palautumista. Muutama kyykky, avaavat käsien pyörittelyt ja taas veri kiertää vähän paremmin!

Maastossa voi harjoitella vaikkapa trangian eli myrskykeittimen sujuvaa käyttöä. Trangiaa ei rinnasteta avotuleen, joten sitä voi käyttää turvallisesti ympäri vuoden, myös metsäpalovaaran aikana. Myös ensiaputaitojen harjoitteleminen maastossa antaa hyvää harjoitusta.

Mikäli intoa yhdistyksissä riittää, kannattaa suunnata porukalla jollekin luontokohteelle vaikkapa laavulle yöpymään yhdeksi yöksi joko ihan taivasalle tai telttamajoitukseen ja harjoitella siinä yhteydessä yhdessä opittuja taitoja. Käykää yhdistyksissä keskustelukierroksella läpi jäsenten henkilökohtaisia tietoja ja taitoja. Näitä yhdistämällä voitte siirtää tietotaitoa toisillenne ja laittaa ns. hyvän kiertämään. Jokaiselta löytyy jotain taitoja. Oli se sitten vaikkapa villasukanneulontaa, sieni- tai luontotuntemusta, EA- tai erätaitoja. Vain mielikuvitus on tässäkin rajana. Rikkokaa vanhoja kaavoja ja tehkää jokin uudenlainen tempaus yhdessä!

Metsästä voimaa

Palaanpa vielä tuohon suomalaisille aina niin tärkeään ja pyhään eli metsässä liikkumiseen, josta moni ammentaa suunnattomia voimavaroja arjessa jaksamiseen. Jos kuitenkin kaipaa uusia puolia ja aistikokemuksia sekä lähestymispintaa luonnossa olemiseen ja haluaa vahvistaa omaa luontoyhteyttään, voi sitä tarjota metsäkylpy. Koulutetun metsäkylpyohjaajan opastuksella voi metsässä vierailulta saada mukaansa jotakin aivan uutta ja ainutlaatuista. Aidon läsnäolon ja kehotietoisuuden harjoittamisen avulla metsässä käynti voi olla erilainen elämys.

Jos mahdollisuutta varsinaiseen ohjattuun metsäkylpyyn ei ole, voi liikkeelle lähteä hyvin omasta olemisesta käsin. Tee toisin jotain, mihin olet tottunut. Käy makaamaan metsän sammalpatjalle, sulje silmät, hengitä syvään ja ole läsnä hetkessä. Kuuntele ja aisti joka solullasi ympäröivää luontoa. Silitä kämmenelläsi puun kaarnaa ja ota sitten puu tiukkaan halausotteeseen. Suosittelen lämpimästi jokaista kokeilemaan. Stressitasot laskevat, vastustuskyky paranee, muista lukuisista terveyshyödyistä puhumattakaan.

Yhteisöllisyys keskiöön

Satakunnan piirissä ja Porin yhdistyksessä suosittuja aktiviteetteja ovat olleet lintu-ja luontotorneille patikoinnit. Suunnitelmissa tänä keväänä ja kesänä on ainakin resiinaretkeilyä ja suunnistuksen harjoittelua omatoimirastien muodossa. Myös piirin kevätkokouksen yhteydessä oli ohjelmanumero, jossa kokeneen suunnistajan opastuksella toteutettiin pieni suunnistusharjoite maastossa. Suunnistus on hyödyllinen taito.

Yhdistystoimintaa on jonkin aikaa uhannut paikoin hiipuminen, kun uusia jäseniä ei välttämättä ole liittynyt mukaan siihen tahtiin kuin joskus muinoin. Kuitenkin aivan viime aikoina jäsenkasvu yhdistyksissä on ilahduttavasti ollut huomattavan nousujohteista ja näinä aikoina yhteisöllisyys tuntuu nostavan päätään entistä enemmän. Toivotaan, että yhdessä toimiminen koetaan tulevaisuuden voimavaraksi.

Aktiivista kevättä ja kesää kaikille toivottaen!

Terhi Suutari
Liikuntavastaava, MNL Satakunnan piiri ry
Hallituksen jäsen & liikuntavastaava, Porin Seudun Maanpuolustusnaiset ry

Blogit

Peruskoulutusmerkin lisäksi nyt myös syventävät koulutusmerkit

Koulutusmerkki on ulkoinen näyttö, että maanpuolustusnainen on hankkinut oman varautumisensa perustiedot tai syventänyt taitojaan toimijana, kouluttajana tai johtajana. Kannustan kaikkia jäseniämme kouluttautumaan ja suorittamaan ensin peruskoulutusmerkin ja sen jälkeen toimimaan ja kouluttamaan itseään eteenpäin syventävillä koulutuspoluilla.

Salon yhdistyksellä uusi startti

Perinteikkään Salon Seudun Maanpuolustusnaisten toiminta oli hiipunut olemattomiin ja jäsenet olivat kaikonneet. Joukko aktiivisia toimijoita lähti toteuttamaan viime vuoden alussa yhdistykselle uuden startin, joka tuotti tulosta.

Paraati – elämys vailla vertaa

Maanpuolustusnaisten Liiton osasto oli osa 4.6. järjestettyä Puolustusvoimien lippupäivän juhlan valtakunnallista paraatia. Helsingissä järjestetty paraati oli ensimmäinen pitkään aikaan. Blogissa tunnelmia ja ajatuksia, siitä mitä paraatiin osallistuminen itselle herätti.

Oulussa jäsenmäärä triplaantui

Maakuntalehden julkaisema haastattelu ”Naisilla halu varautua kriisilanteisiin” herätti lukijoissa suuren mielenkiinnon pohtia omia turvallisuus- ja varautumistaitoja. Euroopan tapahtumiin reagoiminen konkretisoitui meidän jokaisen suomalaisen omassa elämässä.  ...

Ensimmäinen vuosi kummipiiritoimintaa takana

Noin vuosi sitten Maanpuolustusnaisten Liiton puheenjohtajistossa syntyi ajatus, että kullakin puheenjohtajalla olisi omat kummipiirinsä. Ajatuksena on madaltaa kynnystä piirien ja liiton puheenjohtajiston välillä.

Sääntömuutos

Meidän tulee kehittää toimintaamme ja aktivoida jäsenistöämme niin, että liittomme voi hyvin myös tulevina vuosikymmeninä. Kuluvana vuonna minulla on ollut kunnia toimia Järjestötyöryhmän puheenjohtaja. Isoin ja vaativin tehtävämme työryhmässä on ollut päivittää liiton säännöt ajan tasalle.

Liikkumisesta hyvää oloa ja energiaa

Nyt alkusyksystä on ollut hienoa päästä liikkumaan raikkaassa ulkoilmassa. Samalla voi seurata miten syksy etenee ja tuo esiin kauniita värejä. Tällä hetkellä erityisesti pihlajat loistavat upeina ja ovat täynnä punaisia marjoja. Mikään ei poista työpäivän jälkeen stressiä niin hyvin kuin luonnossa liikkuminen.

Topakka syntyy vapaaehtoisten ja ammattilaisten yhteistyönä

Topakka ilmestyy kerran vuodessa innostuneiden harrastajien sekä ammattilaisten yhteistyönä. Lehden tekemiseen on mahdollisuus yhdistyksissä osallistua lähettämällä juttu kuvien kera päätoimittajalle. Vain lehden taitto ja paino ovat alan ammattilaisten käsissä....

Hiisi-jotos kutsuu Lohjalle

Lohjalla on kaikki on valmiina Hiisi-jotosta varten: rastit, organisaatio, ruokailut, yöpymiset, iltaohjelma, luvat jne. Järjestelytiimi on toiveikas, että tänä vuonna jotos päästään järjestämään – terveysturvallisuus kaikessa huomioiden. Lopullinen ratkaisu riippuu viranomaisten pandemiamääräyksistä huhti-toukokuun vaihteessa 2021.

Share This